Perinteikkäät Tammimarkkinat joudutaan perumaan tältä vuodelta. Itä-Suomen avin päätöksen mukaan rajatuissa ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien tulee olla alle 50 hengen tilaisuuksia. Määräys on voimassa 14. helmikuuta saakka.
Vaikka itse markkinat peruuntuvat, järjestetään niiden yhteydessä perinteisesti pidetyt kalakukon leivonnan SM-kisat edelleen. Kalakukkomestaruudesta kisataan perjantaina 28. tammikuuta kolmessa eri sarjassa: perinteisen kalakukon leivontasarjassa sekä yrityksille että kotileipureille, sekä innovatiivisessa juhlakukkosarjassa, johon voi osallistua suolaisella tai makealla kukolla.
Aiempina vuosina innovatiivisen juhlakukon sarjassa on nähty esimerkiksi kranssikukko, makea mustaherukkakukko sekä naposteltavia minikukkoja.
Kisaan voi osallistua tuomalla kukkonsa kaupungintalon 2. kerroksen kabinettiin perjantaina 28. päivä kello 8–9 välillä. Kukon ohessa tulee olla kirjekuori, josta löytyvät leipojan yhteystiedot, kukon raaka-aineluettelo ja tieto siitä, mihin sarjaan kukko osallistuu. Kisakukot arvioidaan ulkonäön, rakenteen ja erityisesti maun perusteella.
Kunkin sarjan voittaja palkitaan sadan euron lahjakortilla, kunniakirjalla sekä ilmaisella markkinamyyntipaikalla ensi vuoden Tammimarkkinoilta.
Kilpailun tuomareina ovat Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Marja Niskanen, toimittaja Seppo Kononen, Kuopion Klubin keittiömestari Janne Tirri, Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Hannaleena Uhlbäck-Ropponen sekä Viikkosavon päätoimittaja Päivi Taskinen-Kekki.