Jaettu tulevaisuus -työpajoissa mietitään miltä Kuopio näyttää vuonna 2122

Pääkirjaston Kohtaamo-tilaan kokoontuu joka maanantai ryhmä 60–75-vuotiaita pohtimaan, miltä Kuopio voisi näyttää sadan vuoden päästä.

– Rakennamme tulevaisuuden karttaa. Meidän karttamme on kuitenkin enemmän aistillinen, se ei keskity samoihin asioihin kuin miten kartat tyypillisesti ymmärretään, kertoo taiteilija Emma Fält, työpajan ja Jaettu tulevaisuus -hankkeen toinen vetäjä.

Työpajaan kokoonnuttiin tällä viikolla kolmatta kertaa. Tällä viikolla keskityttiin materiaaleihin: siihen, miltä tulevaisuuden kaupunki voisi esimerkiksi materiaalisesti tuntua. Yksi erään osallistujan tutkima ajatus oli, että tulevaisuuden Kuopiossa ei olisi lainkaan asfalttia.

Ilmojen lämmetessä myös kuuntelu tulee olemaan keskeinen osa työpajatoimintaa, kertoo toinen vetäjä, taiteilija Anna-Maria Väisänen.

– Meillä on mikrofonit, jotka voimistavat ympäristön ääniä ja joihin saa kuulokkeet kiinni. Menemme keväämmällä kaupunkitilaan kuuntelemaan, miltä kaupunki kuulostaa. On mielenkiintoista, kuinka paljon ääntä meidän ympärillämme on ilman, että sitä oikeastaan edes tajuaa.

Ryhmään alusta asti osallistunut Merja Suurniemi kertoo, että tämänkaltainen työpajatoiminta on kuin häntä varten suunniteltu.

Ei ole oikeita tai vääriä ideoita.

– Tämä on tosi monipuolinen: tässä on jotain keholle, kosketukselle, ajatukselle ja tunteelle. Ei ole oikeita tai vääriä ideoita, vaan täällä hyväksytään kaikki.

Suurniemi harrastaa myös improvisaatiotanssia, ja kokeekin työpajan ja tanssin täydentävän toisiaan mainiosti samankaltaisin elementein.

Työpaja on osa Jaettu tulevaisuus -hanketta, joka puolestaan on osa laajempaa valtakunnallista hanketta, jossa tuotetaan kulttuurihyvinvointipalveluja 65–75-vuotiaille.

Jaettu tulevaisuus -hanketta järjestävän ANTI-festivaalin vastaava taiteellinen johtaja Elisa Itkonen kertoo, että hankkeella halutaan puuttua siihen epäkohtaan, että tulevaisuudesta tavataan tyypillisesti puhua nuorten kanssa.

– Iäkkäämmät ihmiset jäävät nykytaiteessa meistä liian vähälle huomiolle. Halusimme tavoittaa uuden kohderyhmän, huomioida heidän tarpeensa ja samalla tuoda ANTI-festivaalia heillekin tutummaksi.

Samalla saadaan synnytettyä dialogia yli sukupolvirajojen.

– Meidän taiteilijat ja me festivaalin järjestäjätiimissä olemme nuorempaa polvea, eli tässä tulee myös ylisukupolvista ajatustenvaihtoa, mikä on mielestäni aina todella kiinnostavaa ja positiivista.

Työpajoissa on määrä syventyä tutkimaan omaa asuinympäristöä, erityisesti Kuopion kaupunkia erilaisista näkökulmista. Samalla sivutaan kaupunkiin liittyviä muistoja, tunnelmia ja tuntemuksia.

– Kysymys jota pajoissa pohditaan on se, millaisen kaupungin osallistujat haluaisivat jättää jälkipolville, Itkonen kertoo.

Jaettu tulevaisuus -työpajoja järjestetään koko vuoden ajan maanantaisin pääkirjaston Kohtaamo-tilassa, todennäköistä kesätaukoa lukuun ottamatta. Vaikka pajoihin tulijoita kannustetaankin pitkäjänteiseen osallistumiseen, ovat Itkosen mukaan yksittäisille tutustumiskäynneille tulevatkin tervetulleita.

– Halusimme tehdä hyvin matalan kynnyksen maksutonta toimintaa, hän summaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut