"Ihminen ei ihmisarvoaan menetä, vaikka joskus tapahtuisikin huonoja asioita" – Rihman toiminnanjohtaja Anja Röngän teesi on, että suurin osa ihmisistä tahtoo kouluttautua ja tehdä töitä
Anja Rönkä poimii käteensä koristeellisen lasiastian.
– Olisiko tämä hyvä?
Kuvia otetaan pari, sitten asiakas tulee tiedustelemaan kuljetusmahdollisuuksia myynnissä olevalle pöydälle. Kierrätysmyymälä Rihmassa on liikennettä heti aamupäivästä ja juttutuulella olevia piisaa.
– Äitini oli hyvin sosiaalinen. Nuorempana ajattelin, että pitääkö sitä joka päivä olla menossa ja tekemässä. Mutta kyllä se on alkanut itsessäkin näkyä: se tarve, että haluaa olla ihmisten kanssa tekemisissä, Rihman toiminnanjohtajana toimiva Rönkä pohtii.
Rihma toimii nykyään Armon Pursi ry:n alaisuudessa, mutta liikkeen perusti Kristillisen Toiminnan Tuki ry vuonna 2003. Rönkä on ollut mukana alusta asti tavalla tai toisella. Vuonna 2003 hän oli vielä työelämässä.
– Sain eläkepaperit vuonna 2006, mutta aloitin toiminnanjohtajan tehtävässä jo maaliskuussa 2005. Olin työelämässä 30 vuotta, ensin Harjamäen sairaalan keittiössä, sitten KYSin, Rönkä kertoo.
Kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Keittiötyö juontuu Röngän lapsuudesta ja äidin myötävaikutuksesta. Äiti oli maanviljelijäperheestä Hirvensalmelta.
– Hänellä oli sellainen oppi, että leipä tulee pöytään toisaalta maanviljelystyöstä, mutta myös keittiötyöstä. Hän laittoi minut emäntäkouluun, ja tykkäsinkin laittaa ruokaa.
Sairaalakeittiöön Rönkä päätyi mutkan kautta. Hän muutti Pielavedelle avioiduttuaan ja oli joitakin vuosia maanviljelystyössä puolison kotitilalla. Kun pariskunnalle tuli ero, Rönkä palasi lasten kanssa kotikunta Siilinjärvelle. Töitä oli löydettävä. Rönkä sai idean äitinsä naapurilta, joka työskenteli Harjamäen sairaalan keittiössä. Hän kävi vajaan vuoden mittaisen kokkikurssin ja pääsi Harjamäelle ensin lomittajaksi, sitten vakituiseen pestiin.
– Ja kun Harjamäki ajettiin alas, tulin KYSille töihin.
Rihma on Röngän mukaan perustettu ehkäisemään syrjäytymistä ja antamaan mahdollisuuden oppia työntekoa, työelämän perussääntöjä ja yhteisöön kuulumista. Auttamistyö on kuitenkin ollut vahvana Röngän arjessa jo aikaisemmin, pääsääntöisesti seurakunnan kautta. Innostus auttamista kohtaan kumpuaa omasta uskosta ja hengellisyydestä.
– Minulla oli esimerkiksi valtavasti intoa tehdä katutyötä, kohdata ihmisiä ja jutella heidän kanssaan. Lisäksi tein silloin ja teen edelleen vankilatyötä: käyn lääninvankilassa, aikaisemmin se oli kerran kuussa, mutta tänä vuonna kertoja on kerran kahdessa kuussa.
Vankilatyötä Rönkä alkoi tehdä 1980-luvulla toisen seurakuntalaisen pyytäessä häntä mukaansa. 1980- ja 1990-luvut hän kiersi vankiloissa Sukevalla, Juuassa, Naarajärvellä ja Pelsossa. Työhön kuuluu hengellisten tilaisuuksien pitäminen vankilan kirkoissa sekä vankien kanssa jutustelu kahvin ja pullan äärellä. Siviiliin pääseville Rönkä on pitänyt ovensa avoimena.
– Kun joku vapautuu vankilasta, Rihmasta saa vaatteita ja talousastioita jos tarvitsee. Apua on tärkeä saada, kun sitä tarvitsee – kaikki ovat yhtä arvokkaita. Ihminen ei ihmisarvoaan menetä, vaikka joskus tapahtuisikin huonoja asioita. Jumala rakastaa kaikkia yhtä paljon, Rönkä muistuttaa.
Hänen teesinsä on, että jokainen tahtoo olla hyväksytty ja rakastettu, ja suurin osa ihmisistä tahtoo kouluttautua ja tehdä töitä. Joskus vain tulee kuljettua muutaman mutkan kautta.
Eräs Rönkään voimakkaasti vaikuttanut välikohtaus sattui joitakin vuosia sitten, kun hänen miehensä Ari vielä eli. He työskentelivät yhdistyksessä yhdessä, kunnes Ari alkoi sairastella.
– Hän sanoi minulle yhtenä päivänä, ettei jaksa lähteä töihin. Minä kysyin häneltä, että mitä jos minäkään en jaksa. Hän laski kätensä olalleni ja sanoi ”koita Anja jaksaa.” Aina välillä melkein tunnen Arin käden olallani ja muistan hänen sanansa. Saan siitä voimaa.