Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Padelin sosiaalisuus ja yhteisöllisyys ovat koukuttaneet kuntoilijoita laajalti myös Kuopiossa – "Pelin aikana ei kerkeä pohtimaan työjuttuja"

Sairaanhoitaja Janine Jyrkivaara on yksi niistä kuopiolaisista, jotka padelharrastus on vienyt mukanaan viime aikoina.

– Padel on minulle ennen kaikkea hauska ja sosiaalinen sekä yhteisöllinen harrastus. Liikunta ja kuntoilu sekä aerobinen kunto tulevat siinä sivutuotteina, hän kiteyttää.

– Lisäksi padelissa saa käyttää aika paljon päätään, kun kentällä liikutellaan pelaajia. Kun lajissa menee pidemmälle, pitää alkaa miettiä taktiikkaa, puolentoista vuoden ajan Kuopiossa Padel Club Bellanrannassa pelannut Janine Jyrkivaara kuvailee uudehkoa lajivalintaansa.

Tenniksen kilpakentiltä padelvalmentajaksi vaihtanut Valtteri Nurminen allekirjoittaa myös lajin sosiaaliset ja hauskat puolet.

– Padel on tennikseen verrattuna paineettomampi ja helpommin haltuun otettava laji, jossa kuitenkin on mahdollista edetä aina kilpatasolle saakka, hän sanoo.

– Padel on joukkuepeliä, ja moni koukuttuu yhdessä tekemisestä, Nurminen pohtii.

Padelissa saa käyttää aika paljon päätään.

Janine Jyrkivaara pelaa padelia kolmesta viiteen kertaan viikossa ja on myös käynyt pelikaverinsa kanssa parissa kisassa nappaamassa voitot.

– Jäin koukkuun kerrasta. Minua padelissa koukuttavat samat asiat kuin golfissa eli sosiaalisuus ja yhteisöllisyys. Olen palannut golfia 20 vuotta, hän taustoittaa.

– Kynnys padelin aloittamiselle on matala, ja pelaaminen on todella hyvää vastapainoa työlle. Pelin aikana ei kerkeä pohtimaan työjuttuja. Hallilta lähtee aina hyvillä mielin kotiin.

Padelia pelataan nelinpelinä ja myös mixty eli mies-nainen -pareina.

– Olen oppinut miesten pelityylistä paljon. Miehillä kentällä on erilainen tempo naisiin verrattuna.

Nuorista löytyy hyvin taitavia pelaajia, jotka jo kisaavat ympäri Suomen.

Sekä Jyrkivaara että Nurminen odottavat innolla kesäkelejä, jolloin padelia pääsee pelaamaan ulkona.

Kuopion, mutta myös Suomen mittakaavassa voidaan puhua padelbuumista.

– Kun aloitimme vuonna 2020 Kuopiossa Bellanrannassa, Suomessa oli noin 200 padelkenttää. Tämän vuoden loppuun mennessä kenttiä on jo yli 700, mikä kertoo lajin valtavasta suosiosta, club manager Antti Pakkala Padel Club Bellanrannasta toteaa.

– Kuopiossa on tämän vuoden lopussa 32 padelkenttää, ja esimerkiksi meillä tällä hetkellä 2 sisä- ja 4 ulkokenttää. Syksyllä meille valmistuu uudisrakennus, johon tulee 8 sisäkenttää, hän valottaa.

Pakkala kertoo, että heillä rekisteröityjä palaajia on yli 2 000.

– Olemme iloisia siitä, että myös naiset ovat ottaneet lajin omakseen, ja heidän osuutensa harrastajista kasvaa koko ajan. Ensiksi padelin ottivat haltuun liikunnallisesti taitavat miehet.

Junioreja toiminnassa on mukana hieman yli 30.

– Junioripuoli on kasvanut mukavasti Kuopiossa ja nuorista löytyy hyvin taitavia pelaajia, jotka jo kisaavat ympäri Suomen. Nuorimmat junioripelaajamme ovat 7-vuotiaita.

Padelin lähtömaana pidetään Meksikoa.

– Espanjassa padelia on pelattu ulkona puistomiljöössä perhepiireissä 1970-luvulta lähtien ja Suomeen padel rantautui vuonna 2003, Antti Pakkala kertoo.

– Myös seniori-ikäiset tykkäävät pelata padelia, jota voidaan kuvailla matalan kynnyksen lajiksi, joka on helppo ottaa haltuun. Padelkenttä on tenniskenttää pienempi, ja padelissa syöttö tapahtuu alakautta, joten pelejä on helppo saada aikaiseksi jo varhaisessa vaiheessa, Pakkala pohtii lajin suosion syytä.

Myös seniorisarjoissa pelaavat kuopiolaiset käyvät kisoissa.

– Itse osallistuin viime viikonloppuna senioreiden SM-kisoihin Nokialla, Pakkala mainitsee.

– Myös omissa padelseuroissa järjestetään rentoja kisatapahtumia, joissa pääsee testaamaan kuntoaan ja laskemaan pisteitä.