Siilinjärveläinen, Kuopion Ranta-Toivalasta maailmalle ponnistanut kauppaneuvos Paavo Jauhiainen, 76, on tunnettu liha-alan ja pankkimaailman vaikuttaja, mutta myös innokas kuorolaulaja.
Innostuksensa musiikkiin hän sai jo lapsena kotoa.
– Musikaalisuus on sukuni perintöä. Isäni soitti harmonilla virsiä ja minäkin opettelin harmonin kanssa pelaamaan jo kouluikäisenä. Jouluna koko perheemme lauloi joululauluja, hän taustoittaa.
– Kuopion Lyseon lukiossa laulunopettaja Heimonen houkutteli minut Lyseon poikakuoroon mukaan. Seuraava lauluoperaationi oli ylioppilaaksi valmistumiseni jälkeen ”puoliammattilaisena”, kun toimin vuoden ajan opettajana Sonkajärvellä. Koulun vakituinen opettaja ei ollut musikaalinen, joten hän kehotti minut pianon ääreen soittamaan aamuhartaudet ja säestämään kaikki muutkin tilaisuudet. Opetin myös laulua lapsille.
Myös armeija-aikana musiikki kulki vahvasti mukana.
– RUK:ssa kämppäkaverikseni sattui kapellimestarina tunnettu Kyösti Haatanen, joka hoilaamistamme kuunneltuaan kokosi kvartetin, johon minäkin pääsin mukaan. Suurin saavutukseni musiikin saralla onkin kvartetin kanssa voittamamme kulttuurimestaruus vuosikurssimme kulttuurikilpailuissa, Jauhiainen mainitsee.
– Kävimme myös kvartetin kanssa esiintymässä eri paikoissa Haminassa ja muuallakin.
Koko työelämäni on ollut sellaista 24/7-urakkaa.
Kun työelämä veti Paavo Jauhiaisen tiiviisti mukaansa, musiikkiharrastukset jäivät pitkälle tauolle.
– Tauko johtui yksinkertaisesti siitä, että koko työelämäni on ollut sellaista 24/7-urakkaa, Jauhiainen toteaa.
– Musiikki kuitenkin kulki sillä tavalla elämässäni, että vein paljon asiakkaita konsertteihin. Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaanin katsoin viisi kertaa aina eri asiakkaiden kanssa Kuopion kaupunginteatterissa, ja joka kerta löysin esityksestä jotakin itselleni ihan uutta. Teoksista löytyy aina niin monta tasoa ja toisaalta ihmisen havainnointikyky on rajallinen, hän pohtii.
Edustaminen ja kontaktien luominen kuuluivat yhtenä osana muun muassa Lihakunnan ja Siilinjärven Osuuspankin toimitusjohtajana toimineen Jauhiaisen työhön.
– Savonlinnan Oopperajuhlilla käytin vieraita tai olin itse vieraana vähintään yhden kerran kesässä melkein kahden vuosikymmenen ajan. Jokainen ooppera tuli katsottua. Myös viulukilpailuja olen seurannut paljon.
Kun jokin asia on stressannut tai jopa ottanut päähän, on musiikki antanut voimia.
– Kun työpaineet olivat kovimmillaan, ei yöllä meinannut saada unta. Mozartin Requiemin kun laittoi korviin soimaan, niin se jollakin tavalla rauhoitti ja sai uuteen elämään, Jauhiainen muistelee.
– Kevyestä musiikista en ole koskaan kovin välittänyt, mutta klassinen musiikki on antanut minulle voimia.
Kuopion Seniorikuoroon Paavo Jauhiainen liittyi, kun eläkepäivät koittivat vuonna 2012.
– Kuoroharrastus antaa minulle elämän eliksiiriä. Jos sattuu harjoituksiin mennessä olemaan vähän allapäin tai pahoilla mielin, niin on se vaan jännä, että kahden tunnin laulamisen jälkeen ulos lähtee kuin uutena ihmisenä, hän kuvailee.
– Toinen tärkeä puoli harrastusta on sen sosiaalinen ulottuvuus. Harrastuksen piiristä saattaa kehkeytyä hyvin merkityksellisiä ihmissuhteita.
Jauhiainen kertoo, että Kuopion Seniorikuoro on miehistä ja naisista koostuva, kerran viikossa kokoontuva sekakuoro, johon kuuluu tällä hetkellä 47 jäsentä. Kuorolaisten keski-ikä on 76 vuotta.
– Harjoittelimme vuosikaudet Suokadun palvelutalolla, josta olemme pandemian aikana siirtyneet Alavan palvelutalolle. Myös Puijon kirkon kirkkosali on ollut harjoituspaikkanamme, hän mainitsee.
– Vakiokonserttejamme ovat joulukonsertti Kuopion tuomiokirkossa tai Puijon kirkossa ja kevätkonsertti kaupungintalolla. Olemme esiintyneet myös maakunnan eri kirkoissa. Kuoro on esiintynyt myös ulkomailla.
Kuopion Seniorikuoron 50-vuotisjuhlakonsertti lauantaina 23. huhtikuuta kello 15 Eelim-salissa. Kuoroa johtaa Mirja-Liisa Liukko. Juontajana toimii Ylen aamusta tuttu toimittaja Anna Lehmusvesi.