"Torilla emme ole aikaisemmin esiintyneet" – Lämpenevät kelit ovat käynnistäneet sekä jäätelö- että torikahvilasesongin

Torikausi lähestyy hitaasti mutta varmasti ilmojen lämmitessä ja auringon pilkistellessä horisontin yli yhä pidempään. Torilla näkyy jo hulinaa, erityisesti hyvillä keleillä viikonloppua vasten.

– Jäätelölle on alkanut olla jo kysyntää. Päiväsaikaan tässä käy eniten ikäihmisiä ja lapsiperheitä, iltapuolella myös nuoria käy aika paljon, jäätelönmyynnistä tavoitettu Netta Pettersson Kuopion torin pingviinikioskilta kertoo.

Pettersson itse odottaa, että lämpömittari on reilusti plussan puolella ennen kuin avaa oman jäätelösesonkinsa, mutta tapahtumat ja torin vilske ovat saaneet ihmiset jo huhtikuun puolella jäätelötuulelle.

– Viime kesän uutuus tutti frutti sekä perinteiset maut kuten päärynä, mangomeloni ja kuningatar ovat olleet kysyttyjä myös tänä keväänä, Pettersson kertoo.

Perjantaina torilla oli elämän lisäksi myös elävää musiikkia. Hop In -hanketta ja nuortenkulttuuritapahtumaa promotoimassa olivat muun muassa kitaristi Eliel Rinkinen ja rumpali Ahti Yläkorhola bändistä Jatkoroikka666. Poikkeuksellisesti kahden miehen show'na vedetty tunnin setti oli pääosin omaa tuotantoa, mutta sekaan mahtuivat esimerkiksi Anna mulle piiskaa- ja Ukkometso-coverit.

– Normaalisti soitamme perinteisemmissä keikkapaikoissa, torilla emme ole aikaisemmin esiintyneet, Yläkorhola kertoo.

– Hyvä fiilis tästä kuitenkin jäi. Muutenkin kiva kun torilla alkaa taas tapahtua talven jälkeen, Rinkinen miettii.

Jatkoroikka666 on mahdollista nähdä seuraavan kerran livenä perjantaina 13. toukokuuta Kulttuuriareena 44:ssä järjestettävässä bändikisassa.

Torikauden avasi perjantaina myös keskustassa asuva Hannu Oravainen. Hän tuli Kotileipomo Torikahvilaan nautiskelemaan kevään ensimmäiset torikahvit hillomunkin kera.

– Vein kellon pariston vaihtoon, ja kun on nätti ilma niin ajattelin että tulen tähän odottelemaan. Kun ilmat lämpenevät niin saatan kerran, kaksi viikossa saatan käydä tässä, Oravainen kertoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut