Oppaat kertovat tarinoita rötösten Kuopiosta ja vievät Kallaveden aalloille haukkaamaan tietoa – "Olen suuri ruusujen ystävä ja iloinen päästessäni kertomaan ruusujen historiasta"

Kansallista Suomen matkailuoppaan päivää vietetään Kuopion kaupunginkirjaston Kohtaamo-tilassa perjantaina 6. toukokuuta kello 14–16.

– Paikalla jututettavina on Kuopion Oppaat ry:n oppaita, joilta voi myös kysellä ensi kesän kierroksista, kertoo aktiiviopas Kirsti Häkkinen, joka valmistui Savonia-ammattikorkeakoulun vuoden kestäneeltä opaskurssilta viime kesänä.

– Samana päivänä järjestämme maksuttoman Makupalat-kierroksen, jolla voi kuulla lyhyitä, noin 10 minuutin liveopastuksia kuudessa eri paikassa. Kierros alkaa kello 16.30 kasarmialueelta puiston tykin luota, samalta opaskurssilta valmistunut Minna Halme sanoo.

Uutuutena tälle kesälle on valmistunut Rötösten Kuopio -kierros ja Väinölänniemen kierros. Häkkinen vetää jo edelliseltä kaudelta tuttua Viehättävä Valkeinen, hurmaava Hatsala -kierrosta.

Kerron, miten roomalaiset järjestivät muinoin ruusujuhlia.

– Itse olen suuri ruusujen ystävä ja iloinen päästessäni kertomaan ruusujen historiasta Valkeisenlammen äärellä sijaitsevassa ruusupuistossa. Kerron, miten roomalaiset järjestivät muinoin ruusujuhlia, hän taustoittaa.

– Yksi parhaista asioista oppaan työssä on, että itsekin voi oppia uutta kierroksille osallistuvilta ihmisiltä. Opin viime kesänä, että Kasarmipuistossa sijaitsee yksi Suomen suurimmista berliininpoppeleista.

Kävelykierrosten lisäksi on myös mahdollista esimerkiksi hypätä laivan kyytiin Vaajasalon kierrokselle kuulemaan historiaa ja tarinoita reitin varrelta.

– Entisestäänkin suosiotaan kasvattaneita ja myös nuoria kiinnostavia ovat olleet makujen maailmoihin vievät ruokakierrokset, joita teemme sekä kävellen että bussilla edeten, Halme mainitsee.

Kuopion seurakunnat ja Kuopion Oppaat tekevät yhteistyötä Sankaripuiston ja Flodbergin hautausmaa -kierroksilla, joilla opas on Kuopion Oppaista.

– Sankaripuiston kierroksen käsikirjoitus on parhaillaan työn alla, Häkkinen sanoo.

Aktiivioppaita yhdistyksessä on noin 30, ja 13 valmistui viime vuoden kurssilta. Viime vuonna oppaat järjestivät noin sata kierrosta yhteensä noin 1 700 ihmiselle. Yhdistys järjestää opastettuja kierroksia kaikkina vuodenaikoina.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut