Muodin maailma, metsän siimes ja vanha tuttu mammutti esittäytyvät Kuopion museon uusissa vuorovaikutteisissa näyttelyissä

Kuopion museon uudet näyttelyt saivat ihastelevia arvioita Kaija Vartiaiselta ja Hannele Kyöttiseltä, jotka tutustuivat ensimmäisten joukossa perusnäyttelykokonaisuuteen uudistetulla museon vanhalla puolella avajaispäivänä perjantaina aamupäivällä.

– Aivan ihana, värikäs ja näyttävä esillepano, Vartiainen arvioi kuopiolaisen tekstiiliteollisuuden taidonnäytteitä esittelevää vitriiniä ensimmäisessä kerroksessa.

– Näyttelyn värimaailma ja valot tuovat vaatteita ja esineitä hyvin esille, hän sanoi.

Näyttely nosti naisille vaatemuistoja mieleen aina 1970-luvulta lähtien. Niin Turo, Piretta-P.T.A kuin Essilä tuli mainittua.

Hannele Kyöttinen kertoi, että he ovat odottaneet perusnäyttelyiden avautumista jo kovasti.

– Ajatuksena oli, että nimenomaan heti avajaispäivänä lähdemme liikkeelle, hän mainitsi.

Vartiainen mietti jo Kuopioon saapuvien vieraiden viemistä museovierailulle.

– Kyllä tätä kelpaa esitellä, hän kehui.

Ensimmäisen kerroksen näyttely on nimeltään Ihmisen aika, ja se vie katsojan aikamatkalle aina kivikaudesta nykyihmiselle lähempiin ja tutumpiin vuosikymmeniin nimenomaan pohjoissavolaisesta ja kuopiolaisesta näkökulmasta.

Esimerkiksi kauppiaiden Kuopion tunnusmerkkejä, mäkihyppy, Minna Canth, Kari Tapio, Turmion Kätilöt ja Bella-vene ovat bongattavissa näyttelystä vaatemuodin lisäksi.

Toisessa kerroksessa Muuttuva luonto -näyttelyssä vanhaa tuttua edustaa kuopiolaisten suosikki, talvesta kesämaisemiin vaihtanut mammutti. Mammuttiarolta matka jatkuu luonnonmetsän siimekseen. Lattia jalkojen alla tuntuu pehmeältä, kuin sammaleen päällä kävelisi. Karhu murisee vieressä. Järviluontoa kaloineen esitellään myös lattiatason alapuolelta.

Lasivitriinejä eläinten ympärillä ei ole kuten vanhan näyttelyn aikaan.

Ihmisen teot ovat muovanneet luontoa, jossa jylläävät myös maailmalta tuliaisina tuodut vieraslajit. Antti Karppisen valokuvateos antaa katsojalle kaksi vaihtoehtoista tulevaisuuden näkymään sulateltavaksi.

Kolmoskerroksessa Toden ja tarun rajalla -näyttely yhdistää kulttuurihistoriaa, luonnontieteitä, vuodenkiertoa ja kansanperinnettä myös myyttien ja uskomusten avulla.

Kerroksessa vanhaa tuttua edustaa savutupa.

Päivän sana on toiminnallisuus, jota edesauttavat erilaiset audiovisuaaliset, pelilliset ja interaktiiviset elementit, kuten tornihuoneeseen rakennettu historiallisia kuvia ja luontoa yhdistävä Ajastaika-teos sekä lasten leikkitila.

Museoon kulkeminen tapahtuu nykyään uudisosan kautta.

Kuopion museon Talon kierros -näyttelyopastus järjestetään joka lauantai 21.5.–27.8. kello 15. Kierroksen kesto on noin 45 minuuttia. Katso lisää kuvia museosta jutun verkkoversiosta osoitteesta www.viikkosavo.fi ja Viikkosavon Instagram-tililtä.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut