Kymmenet kuopiolaiset lisäsivät paikallishistorian tietämystään opastetulla hautausmaakävelyllä – "Kivaa vaihtelua tavalliselle kävelylenkille"

Opastetulle hautausmaakävelylle osallistui kymmeniä, ellei jopa lähes sata ihmistä Kuopion Isolla hautausmaalla torstai-iltana.

Oppaana toiminut Helena Riekki kertoi alueelle haudatuista Kuopion historiaan vaikuttaneista merkkimerkilöistä.

Mielenkiintoista ja mukava lisätä tietämystään Kuopion historiasta.

Kävelylle mukaan lähtivät myös Annika Sinisalmi ja Teemu Haapaniemi, jotka sanoivat olevansa ensimmäistä kertaa opastetulla hautausmaakävelyllä.

– Mielenkiintoista ja mukava lisätä tietämystään Kuopion historiasta. Yllätyimme, että osallistujia on näin paljon, Sinisalmi mainitsi.

– Samalla pääsee ulkoilemaan. Tämä on kivaa vaihtelua tavalliselle kävelylenkille, Haapaniemi totesi.

Kierroksen jälkeen moni kuunteli vielä Pyhän Pietarin kappelilla järjestetyn klavikordikonsertin, joka kuuluu osana Kuopiossa meneillään olevaan The Nordic Historical Keyboard Festivalin ohjelmistoon.

Keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitseva Iso hautausmaa on perustettu vuonna 1867 ja sen pinta-ala on 15 hehtaaria.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut