Kuopiolaisille tuttu näyttelijä, myös Salatut elämät -televisiosarjasta tunnettu Tuija Piepponen, 74, on iloinen saapuessaan kesän ajaksi takaisin Savon sydämeen.
– Kuin kotiin olisin palannut. Näyttelin 21 vuotta Kuopion kaupunginteatterissa aina vuodesta 1971 lähtien, komediennena, juontajana, esiintymiskouluttajana ja taidemaalarina tunnettu Piepponen taustoittaa.
– Minulla on Kuopiossa paljon ystäviä ja tuttuja. Rakastan torin meininkiä ja tuota teidän ihanaa Savon murretta, Valkeakoskelta kotoisin oleva, nykyisin Nokialla asuva taiteilija sanoo.
Piepponen kuuluu kesän ajan Rauhalahti Teatterin Rock´n Rollators -näytelmän pääosan esittäjien tähtikaartiin.
Hopeinen joukko ryhtyy esityksessä vanhainkotikapinaan, karkaa hoitolasta ja ryhtyy toteuttamaan haaveitaan.
– Roolini on oikein kiva. Toimin eräänlaisena moderaattorina porukalle, joka pistää tuulemaan, Piepponen kuvailee.

Viisi viime vuotta Tuija Piepponen on nähty geronomien Joni Tammisalon ja Mikko Haapalaisen loihtiman Mummodiskon lavalla niin hoivakodeissa kuin vaikkapa Tavastialla.
– Puhun mummoille ja papoille levottomia, puolihävyttömiä juttuja. Meininki mummodiskossa ei todellakaan ole mitään hyrysyssyä. Mummit ja ukit svengaavat, twistaavat, tanssivat hiphoppia ja pitävät hauskaa, tapahtumien Master of Ceremony (MC) Piepponen painottaa.
– Mummodiskossa soivat vinyylilevyt ja kuullaan livemusiikkia. Myös burleskitanssijoiden esityksiä on nähty. Ukoilta loksahtavat leuat auki, kun likat vetävät lavalla tissiliivit pois päältä. Me sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat olemme rakentaneet ja tehneet suuren työn tämän maan eteen ja kasvattaneet pentumme. Nyt meille on korkea aika tarjota kaikkea mukavaa hupia.
Salatuissa elämissä Piepponen näytteli Sallan äitiä viime syksystä aina kevääseen saakka.
– Palasin sarjaan yhdeksän vuoden tauon jälkeen, hän toteaa.
Tampereella Pyynikin kesäteatterissa Piepponen on uransa aikana näytellyt seitsemänä kesänä, samoin Turussa Samppalinnan kesäteatterissa.