Pirssin ratissa jo 50 vuoden ajan – Kuopiolainen taksiautoilija Risto Kauppinen: ”Meillä pitää olla paksut korvat ja lehmän hermot.”

Taksiautoilija Risto Kauppinen, 72, on viihtynyt pirssin ratissa jo 50 vuotta. Hän muistaa ensimmäisen ajokeikkansa veitsenterävästi kuin eilisen päivän.

– Kyyditsin mummon pyhäaamuna Haapaniemenkatu kahdestatoista juna-asemalle. Mummo oli menossa aamujunalla Helsinkiin päin. Kyydin hinta oli kaksi markkaa ja 10 penniä, hän kertoo.

Kauppisen isä aloitti Kuopiossa taksiautoilijana olympiavuonna 1952.

– Liikennelupia annettiin valtakunnallisesti lisää. Ajateltiin, että liikennemäärät kasvavat maaseudullakin. Isäni oli yksi, joka sai luvan, Kauppinen taustoittaa.

– Veljeni jatkoi isämme työtä vuonna 1968, ja minä suuntasin rakennustyömaille. Tein myös mutkan Helsinkiin Värtsilän telakalle, missä tein hitsaushommia.

Kun Risto Kauppinen palasi Kuopioon, velipoika houkutteli hänet taksitöihin vuonna 1972.

– Veljeni sanoi, että sinähän joutaisit tuuraamaan viikonloput töissä. Hän lupasi kustantaa kortin. Eikä aikaakaan, kun hain luvat ja tein jo kahta työtä. Yöt ajoin taksia ja päivät hitsasin. Nuorena jaksoi, ja myös raha motivoi.

Pyörillä kulkeminen oli kiehtonut nuorta miestä jo ennen ajokortin hankkimista.

– Kun sain moottoripyöräkortin vuonna 1966, toimin mopolähettinä Sokoksella ja Kuopion Osuuskaupalla Julkulassa. Hurruuttelin kolmipyöräisellä Vespalla, jossa oli lava, hän muistelee.

Koulut Kauppinen oli käynyt Linnanpellolla vanhalla Klassikalla, joka oli siihen aikaan poikakoulu.

– Kun olin tehnyt kesän ajan töitä yötä päivää, menin kopikseen ja luin kolmessa vuodessa merkonomiksi. Päivät opiskelin ja yöt ajoin pirssiä.

Kun koulutusta karttui, Kauppinen valittiin Kuopion Taksiautoilijat ry:n ja Kuopion ulataksien osuuskunnan toiminnanjohtajaksi.

Työmme on loppupeleissä aika yksinäistä.

– Jokaiseen taksiin tuli ulapuhelimet, jotka olivat yhteydessä ulakeskukseen, joka välitti kyydit. Se oli valtava kohennus autojen saatavuuden kannalta ja nykyisen tiedonvälityksen ensimmäinen askel alalla. Autot olivat aina saatavilla ja niitä pystyttiin tilamaan myös lennosta, hän kertoo.

– Tein päällikön hommia lähes kahdeksan vuoden ajan ja vuonna 1983 aloitin itsenäisenä taksiyrittäjänä.

Taksinkuljettajat ovat Risto Kauppisen mielestä ihan oma rotunsa.

– Yksi vanha taksimies sanoi aikoinaan, että meillä pitää olla paksut korvat ja lehmän hermot. Taksinkuljettaja kuulee kaiken, mutta ei saa mitään kertoa, hän tarkentaa.

– Hyvä taksimies on aina samaa mieltä kuin asiakas, olipa asiakas mitä mieltä hyvänsä. Pitää osata mukautua. Tappelemaan pääsisi joka päivä, jos haluaisi. Siihen ei kannata lähteä.

Ennen navigaattoreita taksinkuljettajat toimivat navigaattoreina.

– Opastin useita kukkalähetysautoja kukkatukkuihin ja liikkeisiin ympäri kaupunkia. Kerran hollantilainen rekka hortoili Saarijärvellä. Näytin elekielellä, että seuraa minua, ja ohjasin kuljettajan Neulamäkeen kukkatukun pihaan, Kauppinen selvittää.

– Kun perille päästiin, rekan kuljettaja tiedusteli, mitä hän on palveluksesta velkaa. Sanoin, että eipä mitään, mutta hän aukaisi rekan vaunun takaluukun ja alkoi lappaa valtavan määrän saintpaulioita autooni. Aamulla äitimuori ihmetteli kotona, mistä ihmeestä meille on ilmaantunut älyttömän suuri määrä kukkia.

Aikaisemmin taksia oli lupa kuljettaa aina 70-vuotiaaksi saakka.

– Kun taksiuudistus tuli, ikärajat poistuivat. Itselläni oli alkuun tavoite, että tappiin asti ajan. Sitten ajattelin vielä katsoa, mihin suuntaan ala menee uudistuksen myötä. Nyt on mennyt alalla pari vuotta yli tavoitteen, Risto Kauppinen kertoo.

– Olen niin sanotusti vanhan liiton mies ja hyvin pitkälti vanhan taksiasetuksen kannalla. Asiakkaan kannalta uudistus oli mielestäni huono. Ennen taksasysteemi oli samanlainen koko maassa ja taksin tilaaminen helppoa, kun oli yksi numero. Kuljettaja myös tunsi hyvin oman liikennealueensa.

Kauppinen kertoo, että hänellä on taksilupa voimassa vuoteen 2023 saakka. Viime aikoina hän on ajanut päivävuoroja.

– Ikää on sen verran, että kahden vuoden päästä pitäisi uusia lupa, ja siihen vaaditaan laajempi lääkärintarkastus. En varmaan enää siihen asti aja. Kyllä sitä pitää jo tietää, millaista tämä työ on, jos 50 vuotta on kulkenut.

Asiakkaiden kanssa autossa puhutaan esimerkiksi maailman tilanteesta, säästä ja automerkeistä.

– Kuopion asuntorakentaminen puhuttaa ja yleinen pohdinnan aihe on, mistä kaikkiin asuntoihin riittää asukkaita, Kauppinen mainitsee.

– Puretun Ruplan kohdalla yleinen kysymys on, että kävitkö sinä Ruplalla tanssimassa, ja kun siihen vastaa, että kävin, niin puhetta piisaa. Puijonkuppeen rakentuvan asuinalueen kohdilla muistellaan, mitä siinä ennen oli.

Ratissa pärjää huumorilla ja oikealla asenteella. Myös itsensä kanssa pitää tulla hyvin toimeen.

– Työmme on loppupeleissä aika yksinäistä. Jos viet asiakkaan Kuopiosta Helsinkiin, ajat takaisin yksin neljästä viiteen tuntia. Iisalmen keikaltakin on jo tunnin matka kotiin, Kauppinen valottaa.

– Taksitolpalla saattaa joutua odottelemaan vaikka tunnin ajan. Kuuntelen radiota, torkun, luen lehtiä tai kirjoja. Jossakin vaiheessa kävin läpi Kalle Päätalon tuotannon. Viime aikoina olen lukenut huumorikirjoja ja elämäkertoja sekä kuorma-autokirjoja, joista etsin puutöihini vinkkejä.

Eläkepäivillään Kauppisella on entististäkin enemmän aikaa puuautojen ja muiden puutöiden nikkaroinnille, samoin talvikalastukselle Kallavedellä.

Torin ilme on Risto Kauppisen mielestä kohentunut viime vuosina ja myös satama-aluetta on kehitetty positiiviseen suuntaan.

– Vielä kun satamatorille saataisiin lisää liikettä. Nostan aina esimerkiksi Lappeenrannan, jossa kaksi toria toimii hyvin.

Risuja Kauppiselta saavat paitsi julkijuopottelu, myös liikennejärjestelyt keskustassa.

– Aikoinaan kaksisuuntaisia katuja muutettiin yksisuuntaisiksi ja liikenne saatiin sujumaan jouhevasti. Kun katuja on taas muunnettu kaksisuuntaisiksi, mentiin väärään suuntaan. Parkkipaikkoja ei mahdu vanhaan malliin enää katujen varsille, kun eivät autot sinne sovi, hän huomauttaa.

– Montaa tarinaa tien päältä ei ole kerrottavaksi tarkoitettukaan, mutta sen voi sanoa, että työssä ihmisen niin sanottu päivä- ja yöelämä on tullut tutuksi. On hyvinkin paljon sellaistakin, että pystyy ennustamaan, mihin päin ihmisen elämän suunta voi mennä. Jos asiakas alkaa olla liikkeellä enemmän yö- kuin päiväsaikaan, niin se voi tietää, että kohta perhe ei enää asukaan samassa osoitteessa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut