”Bussiin verrattuna pyörällä kulkee melkeinpä nopeammin” – Vilkku-fillarit ovat kuljettaneet kuopiolaisia sekä töihin että harrastuksiin

Eveliina Hartikainen nousee pyörän selästä ja jättää sen torin nurkkaan. Hän on polkaissut Vilkku-kaupunkipyörällä ystävänsä luota satamasta.

– Käytän kaupunkipyöriä lähes päivittäin. Minulla on kausikortti, joka antaa ajaa marraskuulle asti niin paljon kuin haluaa, Hartikainen kertoo.

Hän pyöräilee kotoa Lehtoniemestä töihin KYSiin. Kotiin tullessa pyöräily antaa nollata aivoja ja tasaantua työpäivän jälkeen.

– Se on todella palauttavaa. Ja bussiin verrattuna oikeastaan melkeinpä nopeampi tapa liikkua, kun voi mennä suorinta reittiä, Hartikainen pohtii.

Vilkku-kaupunkipyörillä oli viime vuonna 17 970 käyttäjää. Tänä kesänä neljättä kauttaan käytössä olevat pyörät ovat olleet kaupungin kirjoissa menestys – siinä missä käyttöasteeksi arvioitiin valmisteluvaiheessa 2 tai 3, on vuosittainen käyttöaste ollut noin 6.

– Pyöriä on käytetty huomattavasti enemmän kuin suunnitteluvaiheessa ajattelimme, Kuopion kaupungin suunnitteluinsinööri Hanna Väätäinen kertoo.

Käyttöaste saadaan laskemalla pyörien lainauskeskiarvo – siis kuinka monta kertaa päivässä yksi pyörä on liikenteessä. Tavoiteltava käyttöaste on Väätäisen mukaan noin 4–5. Silloin voidaan varmistua, että pyöriä on asemilla saatavilla.

Päiväkohtaiset käyttöasteet voivat erota voimakkaastikin. Esimerkiksi toukokuun lopun kauniina päivinä se kiipesi kiireisimmillään seitsemään. Vastaavasti sadesäillä ajajia on vähemmän. Aktiivisimmat tunnit ovat iltapäivällä kahden ja kolmen tietämillä. Hieman pienempi piikki on aamulla. Aamun piikkiä seuraa nopea pudotus, iltapäivän piikki puolestaan tasoittuu hitaasti pitkälle iltaan.

– Kaupunkipyöriä käytetään myös vapaa-ajanmenoihin, harrastuksiin ja asiointimatkoihin kuten kaupassa käymiseen, se on havaittavissa tässä, Väätäinen arvioi.

Parkkeja eli kaupunkipyöräasemia on kesäkuun alussa 40. Aiemmin keväällä perustettiin kolme uutta asemaa Julkulaan, Itkonniemelle ja Kelloniemeen. Asemien määrä nousee 41:een myöhemmin kesällä, kun keskustaan Snellmaninpuiston tuntumaan avataan uusi piste.

– Havaitsimme, että siihen tehdään paljon aseman ulkopuolisia palautuksia. Euron lisämaksu jää nyt kaupungilta pois, mutta koska tarve on selvästi kova, ajattelimme että siihen on parasta perustaa asema, Väätäinen kertoo.

Kaupunkipyörille on ruutukaavakeskustan alueella ja Niiralankadulta Savilahteen niin sanottu vapaan palautuksen alue, jossa pyörää ei tarvitse viedä asemalle vaan sen voi jättää siististi mihin vain. Tällaisesta aseman ulkopuolisesta palautuksesta peritään euron lisämaksu.

Pyöriä ja asemia lisätään tarpeen mukaan. Pyörien hankkimiseen vaikuttavat esimerkiksi asiakaspalaute, käyttöaste ja toki raha. Asemaverkostoa täydennettäessä pyritään kuulemaan käyttäjien ja asukkaiden toiveita.

– Siinä täytyy kuitenkin ottaa huomioon yhteydet joukkoliikenteeseen, se että alueella olisi riittävän monipuolista maankäyttöä, ja jopa alueen asukasmääriä, jotta käyttäjäpohja olisi riittävä. Asemaverkoston laajentumisessa huomioidaan myös huolto.

Yleisin palaute, jota kaupunki saa kaupunkipyöriin liittyen, ovat juuri asematoivomukset. Julkulan, Itkonniemen ja Kelloniemen asemat esiintyivät pyynnöissä aktiivisesti.

– Kuopiossa asuntorakentaminen on painottunut tällä hetkellä voimakkaasti etelän suuntaan, ja se on ehkä näkynyt asemien sijoittelussakin. Olen iloinen, että pystyimme täydentämään verkostoa myös pohjoiseen, Väätäinen toteaa.

Lukuja

Vilkku-kaupunkipyörät

Otettiin käyttöön kesälle 2019. Tiettävästi ensimmäinen sähköavusteisten kaupunkipyörien järjestelmä Pohjoismaissa.

Pyörien määrää kasvatettiin tätä kautta varten sadalla. Nyt pyöriä on yhteensä 350.

Alun perin pyöriä oli 150.

Tänä vuonna tulee kaikkiaan neljä uutta asemaa. Kolme on jo käytössä, neljäs tulee myöhemmin Snellmaninpuiston tuntumaan. Sen jälkeen asemia on yhteensä 41.

Lainauksen keskimääräinen kesto on 11–12 minuuttia.

Hiljaisin ajoaika on aamuyöllä kello 3–4.

Suosituimpia ovat torin, Kauppakadun ja Savilahden asemat.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut