Kuopio Tanssii ja Soi starttaa jälleen perinteisessä mallissaan – Kuusipäiväinen festivaali tuo tanssia esimerkiksi Koreasta ja Espanjasta

Kuopio Tanssii ja Soi käynnistyy keskiviikkona 15. kesäkuuta. Festivaali järjestettiin vuosina 2020 ja 2021 poikkeuksellisesti syyskauden aikana ja syksyllä 2020 täysin kotimaisella esiintyjäkattauksella.

– Nyt meillä on ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen taas oikea kesäfestari. Ohjelma on loistava eikä siitä ole tarvinnut tinkiä – siellä on paljon sellaisia, mitä itsekin odotan kovasti näkeväni, vt. toiminnanjohtaja Sirpa Miettinen tunnelmoi.

Tapahtuman luovaksi johtajaksi nimitettiin vuonna 2020 tanssija Riku Lehtopolku Jorma Uotisen jättäytyessä tehtävästä. Tämä kesä on myös Lehtopolun ensimmäinen perinteisen mallinen Tanssii ja Soi.

Tapahtuma alkaa keskiviikkona aamupäivällä kello 10.40 Lehtopolun suunnittelemalla Virta-esityksellä, jossa 150 nuorta tanssijaa ympäri Suomea kokoontuvat torille.

– He lähtevät ryhmissä liikkeelle eri puolilta keskustaa ja kokoontuvat yhdeksitoista torille. Esitys levittäytyy koko keskustan alueelle ja vetäisee festivaaliviikon käyntiin, Miettinen kertoo.

Tapahtumassa on perinteiseen tapaan sekä suomalaisia että kansainvälisiä tanssiryhmiä. Päivässä esiintyy keskimäärin kolme ammattilaisryhmää, minkä lisäksi harrastajatanssijoiden esityksiä pääsee katsomaan ilmaiseksi.

– Kattaus on todella monipuolinen, ja jokainen löytää varmasti jotain itseään kiinnostavaa.

Kuopio Tanssii ja Soi jatkuu tiistaille 21. kesäkuuta asti.

Juttua muokattu 22.6.2022: Sirpa Miettisen titteli korjattu.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut