Lekkerbergin Laulava Kylä soitattaa, laulattaa ja tanssittaa torikansaa tiistaiaamuna

Kuopion torilavalta kajahtaa huomenna tiistaina kello 11 alkaen musiikki, kun lastenmusiikkiyhtye Lekkerbergin Laulava Kylä juhlistaa albumin julkaisua. Kuopiolaisen lastenyhtyeen levynjulkaisukeikka on osa Kuopio Tanssii ja Soi -humua. Laulan, soitan, tanssin ja leikin! on yhtyeen debyyttilevy, joka hakee suuren osan innoituksestaan ja aiheistaan luonnosta.

– Meidän koko tuotannossamme näkyy luontoyhteyden vahvistaminen. Esimerkiksi metsähän tarjoaa ihan valtavan aarrearkun kokemuksille, luovuudelle ja elämyksille, yhtyeessä soittava Juuso Happonen kertoo.

Albumi valmistui tänä keväänä Taiteen edistämiskeskukselta saadun apurahan avulla. Apuraha mahdollistaa myös levynjulkaisukonserttien järjestämisen. Viime viikolla yhtye kävi konsertoimassa Mäntyharjulla ja Suonenjoella, tällä viikolla luvassa on Kuopio ja ensi viikolla Iisalmi.

Lekkerbergin Laulava Kylä syntyi nelisen vuotta sitten, syksyllä 2018. Yhtyeen jäsenet Happonen, Emmi Virtanen ja Marjaana Oliveira perustivat silloin Kulttuurikeinu-osuuskunnan ja ryhtyivät pohtimaan, mitä voisivat tehdä yhdessä. Kaikilla on vankka kokemus lastenmusiikin tekemisestä, joten voimien yhdistäminen bändiksi tuntui luontevalta. Kokoonpano keikkaili kesän 2019 Kuopion leikkipuistoissa ja syksyksi järjesti valtakunnallisen lastenmusiikkipäivän Kuopion-tapahtuman. Tapahtuma on määrä järjestää myös tänä syksynä.

Yhtyeen sydämessä on ajatus, että jokaisella lapsella on oikeus kuulla ja tehdä itse musiikkia. Bändi teki viime vuonna parisenkymmentä videota, joissa esimerkiksi neuvotaan, kuinka rakennetaan omia soittimia. Videot ovat katsottavissa yhtyeen Youtube-kanavalla.

– Että musiikin tekeminen tuotaisiin lasten käsiin sekä kädentaitojen että soittamisen kautta. Musiikin tekemisen lisäksi lapsella on oltava oikeus niihin terveysvaikutuksiin ja muihin hyötyihin, joita musiikki tuottaa – esimerkiksi ajattelun kehittymiselle ja yhteisöllisyydelle, Happonen toteaa.

Yhtyeen missioksi Happonen nostaakin nimenomaan musiikin tekemisen antamisen lasten omiin käsiin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut