Katsomossa | Rock´n Rollators tarjoilee tuoretta tekstiä vanhusten asemasta – "Vaaditaan ihmisarvoista elämää ihan sinne saakka kun sydän lopettaa leipomisen”

Rauhalahti Teatterin Rock´n Rollators rokkasi kolmen ison käden arvoisesti toimittaja, emerita päätoimittaja ja tuottaja Salli Saastamoisen mielestä ensi-illassa 30. kesäkuuta.

– Ensimmäinen iso käsi uudelle näytelmätekstille. Käsikirjoittajat Toni Wahlström ja Ismo Apell ovat tarttuneet monessa suhteessa kipeään aiheeseen: vanhusten asemaan. Liian monelle näytelmässä kuvattu tilanne, arvoton vanhuus, on raastavan totta ja raastavammaksi se käy tuleville vanhuksille säästöbudjetteineen, pörssiyhtiöineen ja tehdasmaisine hoitolaitoksineen, hän sanoo.

– Tarvitaan kapina. Otetaan lavalta mallia ja vaaditaan ihmisarvoista elämään ihan sinne sakkaa kun ”hjärtä lopullisesti lopettaa leipomisen”. Punk never die. Ei, Rauhalahden Teatteri ei lietso meitä kapinaan, mutta ajattelemaan se laittaa ja avaa silmät, jos ne joltakin vanhusten ongelmista sattuvat vielä olemaan kiinni. Esitys tekee tämän paitsi koskettavin myös viihdyttävin keinoin – niin kuin kesäteatterin kuuluukin.

Tyhjälle ei tarvitse nauraa, kun yleisöä ei yritetä pakkonaurattaa.

Lisää rakkautta, kosketusta ja kunnioitusta ikään katsomatta.

– Toki joukkoon mahtuu jokunen suklaarusina-juttu, mutta tälläkin kerralla katsomosta löytyi niille paikkansa. Näytelmään ei ole mahdutettu niitä muka pakollisia hauskuuttajia: pappia, poliisia, juoppoa ja vilahtelevia paljaspyllyjä. Esimerkiksi saunakohtauskin oli tyylillä toteutettu aina hauskoja puvustuksellisia keinoja myöten. ”Kivi ei koskaan ole niin kylmä, etteikö se kukkisi”. Lisää rakkautta, kosketusta ja kunnioitusta ikään katsomatta, Salli Saastamoinen kiteyttää.

Toisen ison käden Saastamoinen antaa bändille.

– Yksistään heitä kuuntelisi keikan, useammankin kerran, hän toteaa.

– Kolmas iso käsi menee katsomon mukavan kokoisille numeroiduille paikoille ja näytelmän äänentoistolle. Bändi sai soittaa niin kuin bändin tulee soittaa, mutta laulu ja vuorosanat eivät hukkuneet sen alle. Ensemble koostui siitä ammattilaisten ikäluokasta, joka osaa artikuloida. Roolihenkilöitä on ilo kuunnella silloin, kun sanojen loppuja ei kiekaista tai vuorosanoja kimitetä. Savvoohan siinä paljon viännettiin, ajoittain turhankin alleviivaamalla ja kovvoo, mutta jospa se ensi-iltainnon jälkeen vähän rauhoittuisi. Pointsit siitä näyttelijöille, jotka murretta viäntivät, osasivat sen.

Pääroolin esittäjistä erityistä kiitosta saa Sakari Kuosmanen.

– Miehen lauluääni vain paranee vuosien myötä, tätä lupasi jo keväällä julkaistu Kuosmasen uusi kappale Ihmissusi. Hänen tulkintansa muutamista ikivihreistä säväyttää esityksessä varmasti myös niitä katsojia, joille Sleepy Sleepersin musiikki olisi jäänyt vieraaksi, Salli Saastamoinen arvioi.

– Komean äänen lisäksi Kuosmasen roolityön yllä oli sellainen rauha, jota on helppo katsoa ja joka laskeutuu harvoin näyttelijän ylle vielä ensi-illassa.

Saastamoinen korostaa, että Rock´n Rollators ei ole yksin vanhojen näytelmä.

– Mieluummin päinvastoin. Vanhoille sisältö on tuttua peace of cakea, ja nuoremmille maistiainen siitä, mikä heitä saattaa odottaa, jos jotakin ei tehdä toisin.