Kuopion ensimmäinen padelliiton alainen kisa ajoittuu elokuulle – Yhdistyvien padelseurojen ensimmäinen voimannäyte

Kuopiolaiset padelseurat Padel Sawo ry ja Padel Club Kuopio ry yhdistyvät elokuussa yhdeksi seuraksi. Yhdistynyt seura perii nimensä Padel Sawolta.

Seura käynnistää toimintansa järjestämällä Kuopion ensimmäisen Suomen Padelliiton alaisuudessa järjestettävän kansallisen kilpailun, Hygge Bro Padel Openin. Kilpailu järjestettiin myös viime vuonna, joskaan ei liiton alaisena. Tämän vuoden kisasta odotetaan viime kertaa suurempaa.

– Odotamme noin 150 pelaajaa – jos kaikki sarjat täyttyvät, tulee pelaajia olemaan 192, kertoo Padel Sawo ry:n puheenjohtaja Antti Lyytinen.

Kisassa on viisi sarjaa: miesten B- ja C-kilpasarjat sekä E-harrastesarja, sekä naisten C-kilpasarja ja D-harrastesarja. Kilpasarjoihin osallistuminen edellyttää Suomen padelliiton kilpailulisenssiä sekä jonkin seuran jäsenyyttä, harrastesarjoihin voi osallistua kuka tahansa.

– Suomessa korkein luokka on miesten A-sarja, eli meille myönnettiin Suomen toiseksi korkein luokka.

Lyytinen ja Padel Club Kuopio ry:n puheenjohtaja Katariina Keihänen ennakoivat, että erityisesti B-sarja tulee vetämään Kuopioon pelaajia ympäri Suomen.

Suosio on edelleen vahvassa kasvussa.

– Sen lisäksi, että kansallisen kilpailun pitäminen on seuralle hyvä juttu, tuo totta kai myös Kuopiolle hyvää mainetta se, että täällä järjestetään liiton alaisia kisoja, Keihänen huomauttaa.

Pari vuotta sitten räjähdysmäiseen suosioon noussut padel on Keihäsen ja Lyytisen mukaan voimissaan sekä Kuopiossa että muualla.

– Lajin suosio on edelleen vahvassa kasvussa. Kun padel tuli, pelaaminen oli enemmän sitä että käytiin kaveriporukalla. Nykyään halutaan myös valmennusta, kilpailua ja oheistoimintaa höntsäpelien lisäksi. Seuran merkitys on erityisesti näissä asioissa suuri, Keihänen kertoo.

– Pelaajamäärät ovat huikeita. Mutta samalla kenttävuorojen saaminen voi vieläkin olla välillä hankalaa, Lyytinen arvioi.

Vänärillä on tänä kesänä auennut kaksi uutta padelkenttää, minkä lisäksi Lyytisen mukaan syksyllä kaupungista löytyvien sisäkenttien määrä nousee tusinasta pariinkymmeneen.

Seurojen yhdistämisen takana on yhtäältä pitkäaikainen yhteistyö, toisaalta se, että kummankin seuran toiminta tähän saakka on ollut hyvin samankaltaista.

– Mietimme, että olisi kuopiolaisen padelin etu, jos olisi yksi iso seura, joka koordinoisi kilpailu- ja harrastustoimintaa kahden pienemmän sijaan, Lyytinen sanoo.

Hän kertoo, että ennen yhdistymistä Padel Sawon kasvaminen alkoi hyytyä, sillä tekijöitä ei ollut tarpeeksi. Tilanne oli samankaltainen jäsenmäärältään kutakuinkin saman kokoisessa Padel Club Kuopiossa.

– Isompaan seuraan saa enemmän seuratoimijoita, Keihänen täydentää.

Kaksikko arvioi, että yhdistyminen mahdollistaa muun muassa suuremman mittakaavan toiminnan, mikä puolestaan tekee seurasta houkuttelevamman sekä pelaajille että yhteistyökumppaneille.

– Yksi iso asia, jota haluamme lähteä viemään eteenpäin, on juniori- ja perhepadeltoiminnan kehittäminen. Me järjestimme Padel Club Kuopiossa junnutoimintaa, joten jatkamme siitä, mutta isommin. Viime aikoina on vaikuttanut siltä, että lajin pariin on löytänyt paljon junnuja, Keihänen kertoo.

Laji

Jättihitiksi noussut mailapeli padel

Padel on sisarlaji tennikselle, ja pistelasku toimii lajeissa samalla tavalla.

Padelia pelataan kentällä, joka on 10 metriä leveä ja 20 metriä pitkä. Kentän ympärillä ovat lasista ja metalliverkosta valmistetut seinät.

Laji rantautui Suomeen vuonna 2003.

Lajin suosio lähti koronavuonna 2021 räjähdysmäiseen nousuun. Harrastajien määrä kasvoi noin 30 tuhannesta noin 60 tuhanteen. Kenttien määrä kolminkertaistui ja padelseurojen määrä tuplaantui.

Heinäkuussa 2022 Suomessa on noin 890 padelkenttää.

Lähde: Suomen Padelliitto

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut