Ismo Mononen latasi aikoinaan neljä hattutemppua yhdessä pelissä – Hallussa myös lukioiden MM-kisojen maalikuninkuus

Vuonna 1971 ja 1972 SM-kultaa jalkapallon A-junioreissa voittaneet vanhat pelimiehet kokoontuivat viime lauantaina. Mestaruuksista oli vierähtänyt 50 vuotta, minkä kunniaksi Ismo ”Ooje” Mononen kutsui vanhat pelikaverinsa Kuopion satamaan Kallaveden juhlaristeilylle.

Herjan heitto oli näillä velikullilla jouhevaa, vaikka edellisestä tapaamisesta oli kulunut vuosikymmeniä. Monosella on selvä vastaus, miksi joukkue oli Suomen paras.

– Emme todellakaan olleet mikään Suomen nopein joukkue, mutta olimme ylivoimaisesti Suomen taitavin ryhmä, analysoi Mononen.

Jalkapallossa muistetaan harvinaiset kolmen maalin hattutemput. Joukkueen kapteeni, nykyisin Jyväskylässä asuva liikunnanopettaja emeritus Markku ”Kekä” Kekäläinen antaa esimerkin Monosen maalinvainusta.

– Voitimme virallisessa ottelussa Koparit maalein 26-0. Ooje tykitteli matsissa peräti 12 osumaa eli neljän hattutempun verran. Ooje on maalintekijä Jumalan armosta, hehkuttelee Kekäläinen.

Juhlaristeilyllä olleet kupsilaiset edustavat ikäluokkia, joiden saavutukset nostivat riman korkealle. Kuopiossa syntyi legendaarinen motto: ”Hoppee on häppee”. Kekäläinen ja Mononen muistelevat, että sama joukkue voitti ensimmäisen SM-kultansa nappuloissa 11-vuotiaiden sarjassa.

– Esimerkiksi minulla ja Kekällä on samoissa joukkueissa 7 SM-kultaa eri junioritasoilta. Yksi mestaruus tuli Kuopion Lyseossa joukkueessa, kun voitimme lukioiden SM-mestaruuden. Lukioiden MM-kisoissa Turkissa tein 5 pelissä 5 maalia ja voitin MM-turnauksen maalintekijäkuninkuuden.

Takavuosinakaan voitot eivät tulleet ilmaisiksi. Tuolloin jalkapalloilijat harjoittelivat talvisin koulujen ahtaissa saleissa tai lumikentillä.

– Harjoittelimme talvella lumisilla kentillä, aurasimme itse kenttiä ja asensimme kenkiin nastat. Talvella hankimme voimaa kantamalla miestä selässä liukkailla Puijon rapuilla. Minun selässä oli aina raskasrakenteinen Ooje, huokaa Kekäläinen.

A-junioreissa kultajoukkue teki keräämillään rahoilla palkintomatkan Mallorcalle. Reissulla sattui yhtä ja toista, joita juhlaristeilyllä muisteltiin.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut