Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yrittäjillä kohtuuttomia työmääriä, liiketoiminta laskee – Ulkomaalaisten työntekijöiden työlupapäätökset kestävät kuukausia

Thairavintola Samruain yrittäjä Jaana Honghin kaipaa kipeästi työntekijöitä kuten koko ravintola-ala. Erityisesti etnisissä ravintoloissa tarvitaan ulkomaalaista osaamista. Jo ennen pandemiaa Honghin olisi halunnut palkata thaimaalaisen kokin. Työlupapäätös kesti tuolloin peräti 9 kuukautta. Työlupa edellyttää, että työnantaja on tehnyt sitovan työsopimuksen ja tarjoaa toimeentuloon riittävän palkkatason. Nämä vaatimukset olivat kunnossa.

– Haluamamme työntekijä odotti ilman tuloja 9 kuukautta maahanmuuttoviraston (Migri) päätöstä. Myöhemmin on tiedotettu, että työlupapäätökset nopeutuvat, mutta ei juuri siltä tunnu, huokaa Honghin.

Viime toukokuusta lähtien Honghin olisi tarvinnut thaimaalaisen kokin. Vuokravälitysfirma jätti työperusteisen oleskelulupahakemuksen kokista maaliskuussa. Vielä viime viikolla päätöksestä ei ole kuulunut mitään.

– Onneksi sain töihin venäläisen. Hänellä on opiskeluviisumi ja voin pitää naisen toistaiseksi töissä. Ravintola-alalla on huutava työvoimapula. Suomella ei olisi varaa kurittaa ravintoloita pandemian jälkeen.

Myös Kuopion torilla thai-ruokaa tarjoava yritys on kovilla työvoimapulan vuoksi. Yrittäjäpariskunta Pranom ja Reijo Kuosmanen tekevät työtä vuorotta, jopa 18 tunnin työpäiviä. Vaimon sisko voisi tulla helpottamaan kokkina toimivan Pranomin rankkaa arkea. Päätös työluvasta on venynyt yli vilkkaimman sesongin.

Jos vaimoni sairastuisi, meillä ei lainkaan korvaajaa.

Yritys on investoinut kalliisiin kalusteisiin. Myynti kasvaisi, jos perheyritys saisi toisen thaimaalaisen työntekijän.

– Suomalaista thai-ruuan tekijää on lähes mahdoton löytää. Ja onhan se myös uskottavuuskysymys, jos thai-ruokaa valmistaisi suomalainen. Maaliskuusta jätetystä työluvasta saimme vasta viime viikolla kielteisen päätöksen. Työlupabyrokratia on Suomessa epäoikeudenmukaista.

Kuosmaset pitävät työnhakijan 3 tunnin pituisia Migrin tekemiä työlupahaastatteluja simputuksena. Perusteluissa lukee, että työnhakija ei osannut vastata Suomen työlainsäädäntöä koskeviin kysymyksiin.

– Vaimonikaan ei jaksa loputtomiin, vaikka hänen kulttuurissaan ei kuulu valittaa väsymystä. Jos vaimoni sairastuisi, meillä ei lainkaan korvaajaa. Miten kukaan ulkomaalainen tulkin avulla kommentoiva henkilö voisi tuntea suomalaisen työlainsäädännön kiemurat?

Migrin tulosalueen johtajan sijainen Katja Tavi mainitsee, että TE-toimisto tekee ensin osapäätöksen työntekijöiden oleskeluluvista ennen Migrin lopullista päätöstä.

– TE-toimisto tekee alan saatavuusharkinnan ja tarkistaa riittävän toimeentulon. TE-toimiston osapäätöksen jälkeen hakemus siirtyy Migrille käsiteltäväksi, kertoo Tavi.

Tavin mukaan kokonaiskäsittelyaika työntekijöiden oleskeluluvissa on tänä vuonna ollut keskimäärin 72 päivää. Vuonna 2020 keskimääräinen käsittelyaika oli peräti 136 päivää.

– Tarkoitus on nopeuttaa hakemusprosessia automaatiota ja asiakaspalvelua kehittämällä. Mielestäni uudistuksia työlupien käsittelyn nopeuttamiseksi on tehty viime vuosina kovalla tahdilla.

Käsittelyaika vaihtelee yksittäistapauksissa. Tällä hetkellä jotkut hakemukset ovat parhaimmillaan Migrissä työlupapuolella käsittelyssä vain joitain päiviä. Joissakin tapauksissa käsittely voi kestää kuukausia, jos on tarvetta lisäselvityspyyntöihin tai halutaan kuulla asiakasta.

– Yksittäisiä hakemuksia emme voi kommentoida. Edellytykset luvan myöntämiselle tulevat ulkomaalaislaista. Pyrimme sujuvoittamaan käsittelyä ja nopeuttamaan käsittelyaikojamme, etteivät hakemukset ainakaan seisoisi jonoissa.

Myös hallitusohjelmaan on kirjattu työlupien hakemusprosessien nopeuttaminen. Erityisasiantuntijoille on tullut kesäkuussa pikakaista, ja tällaisen oleskeluluvan voi saada kahdessa viikossa.

Lue myös Ismo Vornasen kolumni aiheesta täältä.