Johanna Rusanen: ”Elämästä itsestään on syytä olla kiitollinen”

Johanna Rusanen kertoo pandemian ajan lamaantumisestaan ja miten hän selvisi paniikkitunnelmistaan.

Suvun lauluperinnön vuoksi Johanna Rusasesta tuli vääjäämättömästi kansainvälisen tason dramaattinen sopraano. Hengellisesti orientoitunut nainen ei usko muutenkaan elämässä sattumiin. Hänen isällään, ooppera- ja kanttoriuran tehneellä Pertti Rusasella on laulun lahja. Isän äidillä oli nuorena komea alttoääni. Tarinoiden mukaan myös hänen isoukillaan maanviljelijä Hanneksella on ollut vaikuttava ääni.

– Veljelläni Villellä ja minulla on omasta takaa sellainen instrumentti, että sitä on pakko käyttää. Laulun lahja tulee suvun perintönä. Jo isoukistani Hanneksesta kerrotaan, että kun hän veisasi virsiä kirkossa, päät kääntyivät penkkiriveissä, taustoittaa Rusanen.

Rusasen ääni kehittyi lisää, kun hän sai pojan 14 vuotta sitten. Sopraano on lukenut tutkimuksista, että synnytyksen aiheuttamat hormonimuutokset jalostavat ääntä. Laulaminen on lihastyötä ja lihakset surkastuvat, jos niitä ei käytetä. Pandemian alettua Johanna joutui lähes paniikkiin. Kuukausia kestänyt pääroolin treenaus oli valunut hukkaan. Tilaaja ei maksa harjoittelusta. Tuolloin Rusanen vaipui henkiseen lamaan.

– Alakuloisena en jaksanut harjoitella. Jo parin viikon jälkeen treenaamattomuus kuuluu äänessä. Kansallisoopperan ensi-ilta kuivui kokoon ja huoli lainojen maksamisesta alkoi jäytää mielessä.

Kaupunkimaisessa elämämuodossa ihmisillä on kaikkea liikaa.

Usein elämän koettelemukset osoittautuvat jälkeen päin siunauksiksi. Niin kävi Rusasellekin. Pakollinen pysähdys herkisti aisteja. Kun ulkoinen maailma rauhoittui ja hän vapautui vauhtisokeudesta, sisäiset kokemukset aktivoituivat ja kiitollisuuden tunne vahvistui. Rusanen oppi, että läsnäolon taito lisää onnellisuutta.

Siuntion talossaan keskellä metsää laulaja ihasteli, miten vuodenajat rytmittivät luontoa. Oikeaan luontotunnelmaan oopperatähti pääsee lukemalla Lauri Pohjanpään runoa Metsän puhelu, jossa runoilija kuvailee puiden ja kukkien empatiaa ahdistunutta ihmistä kohtaan.

– Ajattelin, että olenhan sittenkin hyväosainen. Minulla on terve lapsi ja tukenani aviomies Antti. Jo pelkästään se, että huomaa hengittävänsä, on merkki elämän lahjasta. Elämästä itsestään on syytä olla kiitollinen. Olin yhtä innoissani kuin poikani, kun rakensimme majaa metsään ja tutkimme puhkeavia leskenlehtiä.

Hiljentyminen opetti Rusaselle, että maailma on tulvillaan kauneutta ja hyvyyttä, jota on vaikea huomata toiminnan ja hälyn keskellä.

– Kiihkeässä vauhdissa emme huomaa toisia ihmisiä ja heidän lähettämiään viestejä. Usein pilaamme läsnäolon pelkäämällä tulevaisuutta ja murehtimalla menneitä tapatumia. Maaseudulla kuten Siuntiossa ihmiset huolehtivat enemmän toisistaan kuin kaupunkielämässä. Kaupunkimaisessa elämämuodossa ihmisillä on kaikkea liikaa.

Syksyllä Rusanen pääsee jälleen estradeille. Kansallisoopperassa käynnistyy Richard Wagnerin Valkyria-produktio. Esiintymistä hän kuvaa meditatiiviseksi tilaksi. Laulu resonoi kehon jokaista solua ja ohjaa laulajaa olemuksensa ytimeen.

Rusanen tuntee olevansa esiintyessään myrskyn silmässä. Samalla hän kuitenkin tuntee turvallista tyyneyttä.

– Esityksen aikana tunnen kuin olisin yhteydessä korkeimpaan. Tätä tilaa voisi kuvailla sielun rauhaksi tai pyhyydeksi. Esityksen jälkeen energiataso on korkealla, vaikka keho on lopussa kuin itseään rääkänneellä urheilijalla. Esityksen jälkeisenä päivänä iskee tyhjyyden tunne ja tekisi mieli vain käpertyä peittonsa alle yksinäisyyteen. Siitäkin tunteesta nautin.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut