Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raitistuminen toi ilon ja vapauden tunteen elämään – ”Kyllä ihminen saa elämänsä sekaisin ihan kaljalla ja siiderillä”

Päivämäärä 11.8.2011 on kuopiolaiselle Marianne Kiiskiselle ikimuistoinen.

– Silloin otin viimeiset humalat, ja siitä alkoi tieni raitistumiseen, hän taustoittaa.

Ensimmäiset kännit hän vetäisi 16-vuotiaana.

– Känni tuntui taivaalta. Olin ujo, ja alkoholista sain rohkeutta ja itsetuntoa, ja sen avulla tunsin olevani voimissani, Marianne muistelee.

– Teininä join silloin tällöin ja kävin kylillä Lieksassa yhdessä kavereideni kanssa. Kun aloin seurustella, alkoholi jäi, kunnes halusin erota ja lähdin Joensuuhun opiskelemaan suurtalousesimieheksi.

Opiskeluvuosina alkoholia kului paitsi bileissä, myös keskellä viikkoa.

– Saatoin ottaa arki-iltana kolme olutta. Tunsin, että kun nyt olen vapaa, niin minulla on lupa ottaa. Jotenkin ihannoin jo silloin sitä ainetta, Marianne kertoo.

Kun tie vei Kuopioon töihin, juominen alkoi olla jo aika rajua. Noin neljän vuoden ajan meno oli railakasta.

– Join viikonloppuisin ja viikollakin, vaikka kävin töissä. Nuorena kuitenkin juomisesta palautui hyvin, hän sanoo.

– Sitten löysin miehen, tulevan lapseni isän, joka ihmetteli, kun varaan aina kotiin kaljaa. Hän ihmetteli, että pitääkö minun sitä aina ottaa. Asioita pohdiskelevana ihmisenä sanat jäivät painamaan mieltäni, hän toteaa.

– Pian tiesin olevani raskaana, mutta en tehnyt heti raskaustestiä, koska halusin juoda vielä kerran. Katkaisin kuitenkin juomisen ja pysyin raittiina raskauden ajan, kuten myös toisen raskauden aikana, Marianne mainitsee.

– Kun ensimmäinen lapseni syntyi, sukulainen neuvoi juomaan ykkösolutta, koska silloin tulisi enemmän maitoa. Pikkuhiljaa lapsen varttuessa ykkösolut vaihtui kolmosolueen. Tissuttelin kotona. Aina juomiselle löytyi jokin syy.

Kolmekymppisten juhliminen kesti Marianne Kiiskisellä kaksi päivää ja sen seurauksena iski paniikkikohtaus, joka johti ambulanssikyydillä sairaalaan.

– Tarkkailussa kerroin sairaanhoitajalle juhlimisestani. Hän kysyi, että mitenkäs sun alkoholinkäyttösi noin muuten? Äitinikin oli jo ehtinyt huomauttaa juomisestani, ja jäin taas miettimään, onko elämäni nyt ihan ok, Marianne sanoo.

– Minua haastatellut psykologi kehotti jättämään kaljan juonnin, mutta minulla ei vielä ollut tarpeeksi työkaluja. Tosinaan muistelin keskustelua aina niin iloisen ja energisen tätini kanssa. Hän ei käyttänyt lainkaan alkoholia. Ihmettelin, miten hän voi silti olla aina niin iloinen

Kun ero avopuolisosta tuli, juominen jatkui taas rajuna. Päihde ohjasi elämää ja vei energiaa.

– Väkeviä käytin hyvin harvoin, mutta kyllä ihminen saa elämänsä sekaisin ihan kaljalla ja siiderillä, hän huomauttaa.

– Töissä kerroshoitajana löysin hotellihuoneesta viskipullon, jonka sain pitää, kun pullon omistajaa ei kuulunut. Join pullon kotona kerralla ja heräsin yöllä vessasta oksennuksen keskeltä.

Tunnollisena ihmisenä Marianne hoiti aina työnsä ja oli alkoholin takia vain kerran poissa työvuorostaan. Välillä oli pitkiäkin jaksoja ilman alkoholia.

– Kerran menin humalassa töihin, mutta työkaverini ei humalaani hoksannut, hän kertoo.

– Myöhemmin toisessa työssäni pitopalvelukeikalla olin kovin krapulainen. Kun juhlien viinatarjoilu alkoi, tarjosin sankarin miesystävälle drinkkiä. Hän sanoi, että ei hän ota, mihinkä hän sitä tarvitsisi. Karmean oloni kourissa mietin, miten tuo ihminen voi olla niin iloinen ilman alkoholia.

Kun vuoden 2011 kesäloma oli lopuillaan, Marianne Kiiskinen päätti juhlistaa vielä lomaa kaverinsa kanssa.

– Join kaksi päivää, jonka jälkeen heräsin oksentamaan yöllä. Tuskissani ajattelin, että en halua kuolla, nyt tämä loppuu.

– Aamulla löysin vaatekaapeistani tölkkejä ja päätin kuljettaa ne repussa keittiön tiskialtaan kaappiin tuttuun piiloon, josta oli tölkkejäni aina naukkaillut. Reppu aukesi ja tölkit kaatuivat pitkin lattioita, kun silloinen mieheni sanoi, että taasko se alkaa. Soitin terveyskeskukseen ja sitten Päihdepalvelusäätiöön, jonne kehottivat tulemaan juttusille maanantaina. Edessä olivat keskustelut sairaanhoitajien kanssa ja myöhemmin psykoterapia.

Nykyään Marianne työskentelee elintarvikkeita valmistavassa firmassa myyntipalvelussa.

Hän on myös suorittanut päihdetyön ammattitutkinnon ja tehnyt alan töitä sekä kertonut omaa selviytymistarinaansa vapaaehtoisena. Lisäksi hän on suorittanut draamakasvatuksen perusopinnot, joita hän nyt hyödyntää omalla alkavalla kurssillaan Kuopion kansalaisopistolla. Taskussa ovat myös life coachin paperit.

Mariannen kurssilla harjoitellaan vapautumista mielen vankilasta kohti raitista elämää ratkaisu- ja voimavarakeskeisellä toimintamallilla.

– Itse aikoinani koin, että monessa paikkaa apua hakiessani ihmisen kohtaamisen taito oli hukassa. Jos minulla ei itselläni olisi ollut niin kovaa tahtoa raitistua, olisin ollut koneistossa hukassa, hän arvioi.

– Visionani on, että apu tuotaisiin ihmisten lähelle matalalla kynnyksellä ja edullisesti kansan keskuuteen. Myös kokemusasiantuntijuutta pitäisi käyttää entistä enemmän hyödyksi. On ainutlaatuista, että on mahdollisuus päihdehoitoon kansalaisopistossa näin kurssin muodossa.