Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvinvointi & Terveys | ”Eteenpäin mentiin vaikka hampaat irvessä” – Aivohalvauksesta kuntoutunut Seppo Kainulainen sai motivaatiota hoitajien ehtymättömästä tuesta

Kuopiolainen Seppo Kainulainen jäi eläkkeelle työstään kaupan alalta aprillipäivänä 2016. Hieman juhannuksen jälkeen hänen vaimonsa pani merkille, kuinka Kainulainen horjui omituisesti kävellessään.

– Yksi aamu vaimo sanoi, että nyt lähdet lääkäriin, jotain tarvitsee tehdä. Sinne sitten mentiin. Minä olin aika huolettomana siellä, mietin jo että mitähän sitä tekisi lounaaksi, Kainulainen kertoo.

Kun aivohalvaus tuli, Kainulainen oli jo KYSillä.

Aivovaltimon sijaan veritulppa syntyi niskaan. Kainulainen toipui leikkauksesta viikonlopun yli, sitten hänet ohjattiin neurologiseen kuntoutukseen erikoistuneeseen Live Neuroniin, joka vielä silloin toimi Vehmersalmella.

Sairaalaviikonlopun Kainulainen liikkui pyörätuolilla, johon hänet aamuisin nostettiin. Vartalon vasemmassa puolessa ei ollut lainkaan voimaa.

– Tullessani Neuroniin ajattelin, että tässäkö tämä oli, en pääse ylös. Mutta en suostunut jäämään sängyn pohjalle.

Kainulainen itse kutsuu erästä tekemäänsä harjoitetta ”sentin kyykyksi” – hän piti kiinni seinään kiinnitetystä tukiputkesta ja teki pieniä kyykkymäisiä taivutuksia. Varsinaisia jumppia Neuronissa oli kaksi päivässä: aamupäivällä ja iltapäivällä. Sentin kyykkyä Kainulainen teki niin sanotusti omalla ajallaan.

Kuntoutukseen kuului esimerkiksi tasapainoharjoituksia sekä portaiden nousua, käsille puolestaan erilaisia puristusharjoitteita ja ojennuksia. Kuntoutuksessa tukena oli useampi hoitaja, joita Kainulainen muistelee lämmöllä.

– He olivat aivan huippuja ja tekivät loistavaa työtä. Myös heiltä sain motivaatiota mennä eteenpäin hampaat irvessä, hän kiittelee.

Toinen motivaattori oli marraskuussa 2016 järjestetty Helsinki Motor Show. Kainulainen päätti hoitajien kanssa, että olisi marraskuuhun mennessä sellaisessa kunnossa, että kykenisi lähtemään tapahtumaan.

Tulokset alkoivat näkyä nopeasti. Muutaman viikon kuntoutuksen jälkeen Kainulainen alkoi jo kulkea kävelytelineen kanssa.

Kolmentoista kuntoutusviikon jälkeen Kainulainen oli siinä kunnossa, että pystyi liikkumaan kotona itse rollaattorin kanssa. Sen lisäksi, että kotiin palaaminen oli mahdollista, avautuivat myös Helsinki Motor Show’n portit.

– Menin junalla rollaattoreineni Helsinkiin ja kiersin tapahtumaa päivän verran.

Nyt kun halvauksesta on lähes seitsemän vuotta, elämä on Kainulaisen mukaan hyvää.

Hän käy tavallisesti kolme kertaa viikossa Live Kupolin kuntosalilla. Samalla saa vaihdettua kuulumiset henkilökunnan ja muiden kävijöiden kanssa.

– Täällä heitetään huulta ja jos jotain sattuisi tapahtumaan, henkilökunta tietää mitä tehdä. Tästä paikasta en luovu, Kainulainen summaa.