Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Tokihan siinä on oma nörttinyanssinsa" – 35. kertaa järjestettävä Vilimit uppoutuu fantasiamaailmoihin

Kuopion Vilimien teema rakentuu tänä vuonna fantasiagenren ympärille.

– Tässä on tällainen historian läpileikkaus sekä kaikkien tuntemista klassikoista että vähemmän tunnetuista, mutta laadullisesti hyvistä elokuvista. Ja vähän yritämme myös palvella nostalgiannälkää näillä 80-luvun isoilla klassikoilla joita tänä vuonna on ohjelmassa runsaasti. Lähtökohtana totta kai aina se, että mietimme, mikä ihmisiä kiinnostaisi, festivaalin ohjelman suunnitellut Timo Raita kertoo.

Tämänvuotisen festarin vanhin elokuva on vuodelta 1928 oleva ranskalainen mykkäfilmi, Edgar Allan Poen novelleihin pohjautuva Usherin talon häviö. Uusin puolestaan on vuonna 1992 ilmestynyt Orlando, jonka nimiroolissa nähdään Tilda Swinton.

Raita itse odottaa erityisen innolla muun muassa King Kongin (1933), Ihmemaa Ozin (1939) sekä The Holy Mountainin (1973) esityksiä. King Kong ja Ihmemaa Oz nähdään alkuperäiseltä, 35-milliseltä filmiltä.

– Olen nähnyt Suomen elokuva-arkiston printin esimerkiksi juuri Ozista, ja se näytti jumalaisen kauniilta. Kolmevitonen on tämän ikäisten elokuvien natiiviformaatti.

– 70- ja 80-luvuilla elokuvasta saattoi olla Suomessa vain yksi printti, joka kiersi teatterit vuorollaan. Kun se tuli Kuopioon, se ei ollut enää mitenkään koskematon, vaan siinä näkyi se että se oli käynyt jo kaikki isommat kaupungit. Mutta pienet rosot lisäävät vain charmia. Ja tokihan siinä on oma nörttinyanssinsa: pääsee näkemään ne samat printit, jotka pyörivät silloin 40 vuotta sitten.

Tapahtumaan tulee kolme kunniavierasta: muusikko Ringa Manner, joka säestää Usherin talon häviön torstain kello 18 avajaiskonsertissa. Toisena vieraana nähdään iisalmelainen sarjakuvantekijä ja performanssitaiteilija Petteri Tikkanen, joka tulee esittelemään alter egostaan, sankaripainija ja rocktähti Black Peideristä kertovan lyhytelokuvan.

Tapahtuman päävieras on Puupäähattu-palkittu sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen, joka tunnetaan esimerkiksi Praedor-sarjakuvistaan.

– Kun kysyimme Petriltä, kiinnostaisiko häntä tulla Kuopioon, niin ensimmäinen viesti mikä häneltä tuli oli, että huhhuh mikä ohjelma. Hän olisi halunnut puhua suunnilleen kaikista elokuvista. Hän alustaa Highlanderin, Mad Max 2:n, Conanin, ja King Kongin. Odotan itsekin innolla, millaiset alustukset sieltä on tulossa, Raita kertoo.

Tapahtuman aikaan myös kirjastolla on fantasiahenkistä ohjelmaa. Esimerkiksi lauantaina 1. lokakuuta pääkirjaston toisen kerroksen lavalla haastatellaan Petteri Tikkasta kello 12 alkaen. Haastattelun jälkeen Tikkanen pitää Onko sinulla sanottavaa -sarjakuvatyöpajan.

Ajankohtaisimmat tiedot kirjaston tarjonnasta saa kirjaston verkkosivuilta, Fantasia-Vilimeistä puolestaan Vilimien verkkosivuilta.

Fantasia-Vilimit järjestetään 29. syyskuuta – 2. lokakuuta Kino Kuvakukossa.