Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Kun osaa ja pystyy niin miksi ei auttaisi” – Kuopiossa ulkoillaan vapaaehtoisvoimin 100 tuntia viikossa

Eläkeläispariskunta Irja (82) ja Timo Harju (85) ovat tulleet Melankadun toimintakeskus Mäntykampukselle Vie vanhus ulos -tapahtumaan. He ovat toimineet vapaaehtoisina vanhustyössä ja Suomen Punaisen Ristin toiminnassa.

– Olen aina tuntenut vetoa tällaiseen, jo lapsena olin äidin mukana auttamassa. Kun jäin eläkkeelle, tiesin että haluan lähteä mukaan johonkin vapaaehtoistoimintaan, Irja kertoo.

– Olen koko ikäni tehnyt vapaaehtoistyötä, sekä työaikana että nyt eläkkeellä. Kun osaa ja pystyy niin miksi ei tekisi, Timo pohtii.

Irja Harju huomauttaa, että vapaaehtoistyöstä saa itse yhtä paljon kuin antaa.

– Tässä tutustuu uusiin ihmisiin ja pääsee rupattelemaan.

He kertovat jatkavansa vapaaehtoistyötä niin kauan kuin jalka nousee.

Ikäihmisten kanssa ulkoilemaan olivat tulleet myös kaupunginvaltuutetut Sakari Pääkkö, Tuula Savolainen, Tanja Airaksinen ja Sallamaarit Markkanen. Valtuutetut kiittelevät, että saivat kutsun tapahtumaan.

– Ikäihmisten ongelmana tällä hetkellä on erityisesti yksinäisyys, ja jokainen pystyy auttamaan ongelman ratkaisemisessa. Esimerkiksi ulkoilukaverina olo ei vaadi paljon, mutta on todella tärkeää, Pääkkö toteaa.

Toimintakeskukset siirtyivät Kuopiossa viime vuonna perusturvan palvelualueelta hyvinvoinnin palvelualueelle. Tähän asti toimintakeskusten tiloissa toimineet eläke- ja potilasjärjestöt ovat saaneet käyttää tiloja maksutta. Hyvinvoinnin palvelualueen budjetti ei kuitenkaan taivu tähän, joten viime vuodenvaihteessa tehtiin päätös alkaa periä tiloja käyttäviltä järjestöiltä vuokraa.

Alun perin vuokranperinnän oli määrä alkaa tänä syksynä, mutta perinnän alkua lykättiin ensi vuoteen.

– On järjestökohtaista, kuinka vuokrapäätös vaikuttaa. On mahdollista, että joidenkin toiminta lakkaa kokonaan. Jotkut taas voivat joutua etsimään pienemmät ja halvemmat tilat muualta. Osa toki pystyy maksamaan, mutta se on sitten pois jostain muusta, ohjaaja Jaana Myller kertoo.

Valtuutettujen mukaan kaupunki tiedostaa vuokrapäätöksen aiheuttaman murheen ja lopullista ratkaisua haetaan vielä.

– Asiaan suhtaudutaan vakavasti ja tästä on käyty aktiivisesti keskustelua, Savolainen kertoo.

– Kaikilla on tahtotila, että tässä löydettäisiin mahdollisimman hyvin kaikille sopiva tie, Markkanen täydentää.

Myller kiittelee, että keskusteluyhteys päättäjiin on avattu. Häntä ilahduttaa myös se, että keskuksessa järjestetyn toiminnan esilläolo on houkutellut mukaan uusia vapaaehtoisia.

– Niin potilas- ja eläkejärjestöt kuin vapaaehtoisetkin tekevät älyttömän hyvää työtä ikäihmisten hyväksi. Minusta tällaisella toiminnalla on erittäin suuri toimintakykyä ylläpitävä vaikutus. Ja yksinäisyys on se, joka sitä toimintakykyä todella pudottaa, korona-aika näytti sen.

– Meillä on ulkoiluystävätoiminnassa mukana yli 50 vapaaehtoista. Jokainen heistä tekee viikossa tunnin, kaksi vapaaehtoistyötä. Siis 50–100 tuntia viikossa – se on todella arvokasta ja vaikuttaa usean ikäihmisen toimintakykyyn ja hyvinvointiin.