Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Muista vanhusta myös viikon ulkopuolella – "Samoin kuin liikunnan kanssa, ei kulttuuriakaan toki passaa jättää yhdelle päivälle viikosta"

Hyvää vanhustenviikon keskivaihetta! Parhaillaan vietetään yhtä Suomen pisimpään juhlituista valtakunnallisista teemapäivä- ja viikkokokonaisuuksista. Vanhustenpäivää, joka tänä vuonna oli sunnuntai 2. lokakuuta, on juhlittu vuodesta 1954 saakka. Vanhustenviikko puolestaan on ollut maisemissa sekin jo vuodesta 1971 – sekä päivä että viikko ovat siis molemmat jo varsin kunnioitettavassa iässä.

Vuoden 1971 vanhustenpäivän pääjuhla vietettiin muuten Vanhustyön keskusliiton toimintakertomuksen mukaan Kuopiossa. Tapahtuman juhlaesitelmän, joka oli teemoiteltu ravintotottumusten ympärille, kirjoitti lääninlääkäri Jaakko Puittinen, joka ainakin Helsingin Sanomien silloisen tapahtumauutisoinnin perusteella esimerkiksi toivoi kauppoihin mehu- ja marmeladituotteita kansan syvien rivien makeannälkää tyydyttämään. Lisäksi hän – ainakin tapahtumauutisen mukaan – suositti ikäihmisille pullakahvin sijaan vaikkapa valkoviiniä.

Vanhustenviikon kullakin päivällä on omat teemansa, ja esimerkiksi juuri Vanhustyön keskusliiton verkkosivuilla on kuhunkin teemaan liittyvää etäohjelmaa sekä tekemisehdotuksia.

Miksi jättää ikäihmisten juhliminen ainoastaan yhdelle viikolle?

Torstaina vietetään ulkoilun teemapäivää, joka voi sivuston mukaan pitää sisällään vaikkapa eväsretken ulkona, historia- tai kulttuurikävelyn, piha- tai parvekejumpan, erilaisia pihapelejä tai sieniretken.

Tai miksei vaikka piipahduksen lähimmälle ulkokuntosalille, mikäli mahdollisuus on? Niitä, jotka asuvat kävelyetäisyydellä Vänäristä, on hiljan hemmoteltu. Viime viikolla tenniskenttien tuntumaan avattiin ulkokuntosali, jolla pääsee ylläpitämään kuntoaan yhdentoista erilaisen laitteen avulla. Kuntosalin saamista ensiarvioista kerrotaan tarkemmin tämän lehden sivulla 8. Ennakkoon voinee kuitenkin paljastaa sen verran, että punttis otettiin ilolla vastaan.

Eikä Vänäri muuten ole ainoa alue, jolla on kuluneina kuukausina ollut ulkopunttisrintamalla syytä juhlaan. Puijonlaaksossa päästiin sovittelemaan juhlahattua kutreille heinäkuussa, kun uusittu Sammakkolammen puisto vihittiin käyttöön. Sen lisäksi, että esimerkiksi uimarantaa kunnostettiin, saatiin alueelle jotain hieman jokaiselle – aina koirapuistosta leikkipaikan kautta ulkokuntosaliin.

Vanhustenviikko huipentuu sunnuntaina kulttuurin teemapäivään, mutta samoin kuin liikunnan kanssa, ei kulttuuriakaan toki passaa jättää yhdelle päivälle viikosta. Varsinkaan, kun Kuopiossa riittää kulttuuria tänä syksynä. Jo pelkästään tulevan viikonlopun menotarjontaa silmäilemällä voi bongata vaikkapa Von Hertzen Brothersia ja tanssiteatteri Minimin LEHMÄ!-teoksen perjantailta, senioritanssin avoimet harjoitukset lauantailta ja SointuSavon yhteislaulun sunnuntailta.

Tietenkin olisi hölmöä väittää, että vanhustenviikkoa voisivat juhlistaa vain vanhukset – ja miksi jättää ikäihmisten juhliminen ainoastaan yhdelle viikolle? Hyvä tapa muistaa senioreita arjessa on vapaaehtoistyön pariin hakeutuminen – esimerkiksi kaikenlaiselle ystävätoiminnalle ja ulkoiluavulle lienee aina kysyntää.