Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talonostaja: ”Miksi kaupunki ei tiedottanut jättikorotuksista?” – Kaupunki haluaa katsoa korkeimmassa hallinto-oikeudessa, millaista tiedottamista korotus olisi vaatinut

Siilinjärveläinen Paula Luukkonen oli ostamassa vuoden 2021 alussa Kuopion Haapaniemeltä omakotitaloa. Myyjä ei tiennyt mitään tulevista kaupungin tonttien vuokrien korotuksista.

Luukkonen luuli, että hän voi lunastaa tontin 26 160 euron hinnalla. Luukkonen kertoo kuitenkin saaneensa tiedon helmikuussa 2021 kaupungin tonttipäälliköltä, että tonttia ei myydä, koska kaupunkirakennelautakunta on nostamassa hintoja lähiaikoina.

Valmistelu tonttivuokrien korotusvalmistelusta nousi vähitellen julkisuuteen keväällä 2021. Luukkosen mielestä kyse ei ole ollut kaupungin tiedottamisesta vaan siitä, että yksityiset ihmiset toivat huolensa mediaan.

– Tonttipäällikkö antoi ymmärtää, että tonttien myynti vanhoilla hinnoilla olisi ollut kaupungin edun vastaista. Se oli minun oikeustajuntani mukaan outoa. Miksi kaupunki ei tiedottanut vuokratontin haltijoille tulevista jättikorotuksista, kysyy Luukkonen.

Lautakunnassa 7.4. selvisi, että Luukkosen tapauksessa 26 160 euron tontin hinta paisui 45 780 euroksi. Luukkonen teki oikaisuvaatimuksen ja kun se ei johtanut muutokseen, hän valitti Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätös venyi ja lopulta Luukkonen päätti ottaa riskin. Hän osti talon joulukuussa 2021.

Kolumnissa kerrottiin, että tonttivuokrat voivat 10-kertaistua.

– Hallinto-oikeuden päätös 30.8.2022 oli minulle suuri helpotus. Oikeus oli kumonnut kaupunkirakennelautakunnan päätöksen. Tontti olisi pitänyt myydä helmikuussa 26 000 eurolla. Korjauskustannukset vanhassa talossa ovat suuret ja 20 000 euron korotus olisi ollut meille kohtuuton rasite.

Hallinto-oikeuden mukaan kaupunki ei tiedottanut asukkaille riittävästi tonttivuokrien korotuksesta. Kaupunki ei tyytynyt oikeuden päätökseen. Kaupunginhallitus päätti 26.9. äänin 9-2 hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Luukkonen muistuttaa 2.6.2021 julkaistusta Viikkosavon artikkelista, jossa kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja Aleksi Eskelinen sanoo: ”Tiedottaminen olisi merkinnyt ostoaaltoa ja se ei olisi ollut kaupungin edun mukaista”.

– Tässähän lautakunnan puheenjohtaja myöntää suoraan, että asukkaita on tarkoituksellisesti haluttu pitää pimennossa.

Kaupunginhallituksen pöytäkirjan selosteessa 26.9. todetaan, että korotukset ovat olleet esillä pitkin kevättä vuonna 2021 lautakunnan kokousasiakirjoissa ja myös mediassa.

– Olen samaa mieltä hallinto-oikeuden kanssa. Miten kaupunki voi katsoa aktiivisen tiedottamisen olevan pöytäkirjan julkaisu kunnan verkkosivuilla? Kuinka moni asukkaista lukee lautakuntien pöytäkirjoja tai seuraa kaupungin omia tiedotussivuja, pohtii Luukkonen.

Hallituksen pöytäkirjassa perustellaan tiedottamista muun muassa, että asiaa on käsitelty 30.12 2020 Viikkosavon Kiertelemättä-palstalla. Kolumnissa kerrottiin, että tonttivuokrat voivat 10-kertaistua ja että poliitikot ovat vaitonaisia lähestyvien kuntavaalien vuoksi.

Kolumnissa tuotiin tonttienkorotukset ensimmäistä kertaa julkisesti esille. Kolumni perustui johtavan kuopiolaispoliitikon tietovuotoon. Hän suostui kertomaan valmisteilla olevista korotuksista vain ehdottoman lähdesuojan turvin.

Myöhemmin vuoden 2021 puolella asiaan tarttuivat myös Yle ja Savon Sanomat.

Kaupunginlakimies Vesa Toivanen sanoo, että Itä-Suomen hallinto-oikeus on pitänyt tonttien hintojen nousua ja tonttivuokrien korotuksia siinä määrin merkittävinä, että kaupungin olisi tullut aktiivisesti tiedottaa asian vireillä olosta ja varata tonttien vuokralaisille mahdollisuus lausua mielipiteensä asiassa. Vastaavan tyyppistä vaikuttamis-osallistumismenettelyä käytetään esimerkiksi koulun lakkauttamista valmisteltaessa.

– Kaupunki haluaa katsoa korkeimmassa hallinto-oikeudessa, onko tässä tapauksessa ollut tarpeen soveltaa laajempaa osallistumismenettelyä vai onko kaupungilla ollut itsehallintoonsa perustuen oikeus päättää hinnoittelusta ilman laajempaa tiedottamista, sanoo Toivanen.