Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Ajatus, että pikkujouluissa vain syödään ja juodaan, on väistymässä” – Yritysjuhliin halutaan nykyään myös ohjelmaa ja aktiviteettia, alkoholinkäyttö vähentynyt

Pikkujoulukausi on alkamaisillaan ja suosituimmat viikonloput marras–joulukuun taitteessa alkavat olla Kuopion ravintoloissa jo loppuunmyytyjä.

– Varsinkin isompien ryhmien on vaikea löytää tilaa enää tässä vaiheessa marras–joulukuun viikonloppuina. Varausten määrä on vuoden 2019 tasolla, Ravintolamestarien toimitusjohtaja Eeva Mertanen kertoo.

Myyntipalvelupäällikkö Sari Oinonen PeeÄssästä kertoo, että varauksia alettiin tehdä tänä vuonna entistä aikaisemmin, jo varhain keväällä.

Mertasen mukaan kahden koronavuoden hiljaiselon jälkeen yritykset satsaavat pikkujouluihin hieman enemmän.

– Harva yritys haluaa tinkiä pikkujouluista. Työntekijöitä halutaan palkita tiukkoina aikoina. Rahaa saattaa tällä hetkellä olla jopa hieman enemmän käytössä, koska monelta yritykseltä on voinut jäädä kahdetkin aiemmat pikkujoulut järjestämättä.

Hieman samansuuntaista liikehdintää on havainnut myös Saanan myyntipäällikkö Karoliina Rnjak.

– Vaikea sanoa, panostetaanko nyt euromääräisesti enemmän kuin korona-aikana, mutta sen huomaa selkeästi että pikkujoulut tahdotaan järjestää. Koetaan tärkeäksi, että saadaan porukka kokoon mahdollisesti useamman välivuoden jälkeen – se minun mielestäni on huokunut varaajista, Rnjak arvioi.

Myös Vararengasravintoloiden myynti- ja markkinointipäällikkö Jenni Kulin sanoo samaa.

Kaikki haastatellut korostavat, että nykypikkujouluilta kaivataan helppoutta ja nopeutta.

– Ilta halutaan viettää yhdessä paikassa ilman siirtymisiä paikasta toiseen, Mertanen toteaa.

– Tilaisuuksia järjestäessä yrityksien pikkujouluvastaavilla ei muun työn ohella ole kauheasti ylimääräistä aikaa ja tilaajat arvostavatkin ”avaimet käteen” -periaatetta, jossa tilaajan tarvitsee vain kutsua vieraat ja saapua paikalle nauttimaan kun me hoidamme loput, Kulin kertoo.

Rnjak ja Mertanen lisäävät, että pikkujouluihin halutaan yhä useammin yhdistää myös muita elämyksiä tai aktiviteetteja. Mertanen mainitsee esimerkkeinä ravintola Mustan Lampaan Valkoinen pässi -teatteri-illallisen sekä viininmaistelun tai cocktailkoulun.

– Ajatus siitä, että pikkujoulut ovat sitä että vain syödään ja juodaan on väistymässä, nykyään pikkujouluihin kaivataan jotain ohjelmallista, Rnjak kommentoi.

Hänen havaintojensa mukaan ohjelma tai aktiviteetti voi olla esimerkiksi ennen ravintolalle tulemista tehtävä erillinen juttunsa, tai ravintolan tarjoama palvelu.

– Meillä on esimerkiksi tänä vuonna talvidiskoja ruma villapaita -teemalla, ja olen positiivisesti yllättynyt kuinka paljon jengi on siitä innostunut, Rnjak lisää.