Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Musiikki ja tanssi ovat vapautta parhaimmillaan" – Heidi Pakarinen yhtyeineen tanssitti Matkuksen synttäreillä – Kauppakeskus on satsannut led-valoihin

Laulaja, vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen tanssitti yleisöä päivätansseissa Matkuksen 10-vuotissynttäreillä.

– Ihanaa olla Kuopiossa omilla kotiseuduilla, Siilinjärveltä lähtöisin ja myös Kuopiossa asunut artisti kertoo.

– Asun nykyään Lahdesssa, tai Lahessa, kuten paikalliset sanovat. Kun lähden ajamaan pohjoisen suuntaan, niin Kuortin kohdalla alkaa tulla tunne, että nyt mennään kotoisille leveleille, hän sanoo.

Alkava joulukausi tietää työtehtäviä myös Savon suunnalla.

– Marraskuussa kierrän kolmen päivän ajan Kuopiossa palvelutaloissa esiintymässä. Joulukonsertit tuovat minut Siilinjärvelle 17. joulukuuta ja Vesannolle 18 joulukuuta, taiteilija valottaa.

Pakarinen kertoo, että hän on tehnyt toimittajan töitä Yle Radio Suomessa yli kahden vuoden ajan.

– Kyseessä on lauantai-illan tanssimusiikkiohjelma, hän mainitsee.

Paitsi laulu, myös tanssi on Heidi Pakarisen sydäntä lähellä.

Hän kertoo käyneensä nuoruusvuosina tanssikoulua Kuopiossa.

– Tango on suosikkityylilajini laulullisesti ja tanssillisesti. Hidasta valssia on kiva tanssia. Pidän myös lattareista, ja tanssi, jota rakasta on cha-cha, Pakarinen sanoo.

– Musiikin ja tanssin vaikutus ja voima eivät ole kadonneet mihinkään. Musiikki kuuluu meille kaikille ihan jokaiseen elämänvaiheeseen. Ihmiset liikkuvat kaikki omalla tavallaan musiikista, ja kaikki liikehän on myöskin tanssia. Haluan aina painottaa, että kaikki askeleet ovat oikeita, koska jokainen ihminen kuulee musiikin omalla tavallaan. Siitä kun muodostaa liikkeen, niin totta kai me liikumme kaikki eri tavalla. Musiikki ja tanssi ovat vapautta parhaimmillaan, hän summaa.

Kuopiossa on Pakarisen mielestä erityisen kiva esiintyä.

– Kuopio on oikea kaupunki olla ja elää. Täällä ihmiset osaavat elää sillä lailla ihanan välittömästi ja toisen huomioon ottaen. Tämä on juuri se oikea paikka. Tunne välittyy aina molemmin puolin.

Matkuksen kauppakeskusjohtaja Minna Karppinen kertoo, että käynnissä on lupaavia vuokraneuvotteluja kauppakeskuksen kaikista tyhjistä liiketiloista.

– Toivottavasti pian saamme kertoa uusia vuokralaisuutisia. Suunnitelmien mukaan tulossa on brändejä, joita ei Kuopiossa vielä ole, hän paljastaa.

– Ennen joulua meillä on tapahtunut kolme uutta liikkeen avausta. NP Housukauppa avasi tänään, hampurilaisravintolaketju Friends & Brgrs avasi viikko sitten ja optikkoliike Synsam vielä joulukuun alussa, hän selvittää.

Karppinen sanoo, että Matkus haluaa olla mukana energiansäästötalkoissa, eikä kiinteistöön laiteta juuri lainkaan jouluvaloja.

Sen sijaan led-valoihin on satsattu

– Olemme vuosittain käyttäneet aika paljon rahaa kaikenlaisiin somisteisiin, mutta nyt päätimme tehdä kerralla isomman investoinnin led-valoihin, joissa värejä ja muotoja voi vaihdella teeman mukaan, esimerkiksi ystävänpäivänä sydämiä ja talvella lumihiutaleita.

Karppinen toteaa, että sotatilanne maailmalla ja levottomuudet vaikuttavat ostokäyttäytymiseen.

– Ihmiset ovat tällä hetkellä hyvin hintatietoisia. Kauppakeskukseen tullaan kuitenkin viihtymään, tapaamaan tuttuja ja hakemaan joitakin elämyksiä ja pieniä ylellisyyksiä arkeen, hän kuvailee.

– Ihmiset tulevat tänne viettämään aikaa, kuin olohuoneeseen. Joskus he käyttävät rahaa ja joskus ei.

Matkuksen joulunavausta vietetään samaan aikaan Kuopion keskustan joulunavauksen kanssa 19. marraskuuta.

– Kuopion kaupunginorkesterin perinteinen joulukonsertti on 3. joulukuuta. Se tuo minulle aina joulun tunteen.

Karppinen mainitsee, että myös Matkuksen Mielitila jatkaa toimintaansa.

– Mielitilassa järjestetään ohjelmaa yhteistyössä paikallisten yritysten ja yhteisöjen kanssa.