Kuopiolainen, Suonenjoella tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen opettajana toimiva Sanna Kokander piti näkemästään Saran ensi-illassa Kuopion kaupunginteatterissa.
– Esitys oli aika intensiivinen ja kompakti, ja monologiksi, tai oikeammin sanottuna polylogiksi, jossa yksi esiintyjä esittää kaikki roolit, todella hyvä, hän arvioi.
– Näytelmän rakenne oli selkeä ja kivasti rakennettu. Tykkäsin, että lavasteena palvellut taideteos toimi koko tarinan keskiössä. Yksi taideteos veti hienosti kaikki palaset yhteen, taiteen ympärille rakennetun elämäntarinan ja taiteen abstraktina käsitteenä, hän luonnehtii.
Kokanderin mukaan tarina alkoi pitää otteessaan, kun malttoi asettautua sen äärelle.
– Piti vähän aikaa katsoa, ennen kuin alkoi löytää teoksen useat ulottuvuudet ja puhujat. Tarina alkoi kasvaa ja palkita katsojansa, hän sanoo.
Niukka lavastus oli Kokanderin mielestä erinomaisesti toimiva.
– Tykkäsin hirveästi lavastuksesta, se oli komea, ja koko esitys oli minulle kuin taideteos, hän kiteyttää.
Etukäteen, ennen esitystä Sanna Kokander ajatteli, että katsomoon voi mennä turvallisin mielin, kun lavalla nähdään oman kaupungin teatterista tuttu, rautainen ja kokenut näyttelijä Virpi Rautsiala.
– Hänen liikkeensä ja liikkuvuutensa lavalla oli hienoa katsottavaa. Fyysisenä henkilönä hän pystyi luontevasti ja uskottavasti esittämään niin nuorta kuin ikääntynyttä naista. Mahtavan ketterää ja taitavaa tekemistä, hän kehuu.
– Minulla on aina pikkuisen ennakkoluuloja monologeja kohtaan, mutta tästäpä löytyikin monta ääntä ja näkökulmaa sekä dialogiakin selkeästi, hän kiittelee.
Jossakin vaiheessa esitystä Kokander ajatteli, että näytelmässä edetään turhankin uskollisesti ja kronologisesti päähenkilön, liikenaisen ja taidemesenaatti Sara Hildénin elämänvaiheiden mukaisesti.
– Aika jämptisti meni, ja elokuvamaisesti oli valittu tiettyjä kohtauksia, hän pohtii.
– Ihan hyvin lavalle piirtyi hänen elämänsä.
Kokander kertoo perheenäitinä samaistuneensa kohtaukseen, jossa helteisten huvipuistohulinoiden jälkeen perhe lähtee kohti Sara Hildénin taidemuseota äiti etunenässä.
– Minulle kohtaus oli ehkä teoksen koskettavin, kun kävin läpi omaa elämääni suhteessa Sara Hildéniin.
Kokander arvelee esityksen nähtyään, että Sara Hildénillä oli ehkä rakkaus intohimoon.
– Intohimoinen suhtautuminen bisnekseen, muotiin ja taiteeseen. Rakkaus monenlaiseen intohimoon, ja valmius laittaa paukkuja niihin asioihin, joita elämässään haluaa. Hänen ja Erikin rakkaus oli varmaankin myös intohimorakkautta, hän miettii.