Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuleeko Kirsi Aaltolasta presidentin puoliso? – Taustat Kuopiossa ja Siilinjärvellä – Kuopiolaiset muistavat lentopallon huippupelaajana

Kuopiolaiset muistavat Kirsi Aaltolan, 36, beach volleyn ja lentopallon huippupelaajana. Kuopiossa olleessaan tämä lentopallosuvun kasvatti tunnettiin Kirsi Hyttisenä. Vauhdikas arki oli tuttua jo nuorena. Yhdessä vaiheessa hän pelasi Pieksämäellä, opiskeli Jyväskylässä ja työskenteli Kuopiossa. Tällä hetkellä arjen ruuhkia aiheuttaa viime kesänä syntynyt Geo -poika. Lopulta vauvan syntymä oli vain pieni hidaste väitöskirjaprojektissa.

– Viimeistelin informaatioteknologiasta tehtyä väitöskirjaani lastenvaunut vierellä. Geon ruokinta ja vaipanvaihto rytmittivät kirjoittamista, mutta tohtorin tutkinto valmistui vauvan hoidon lomassa, nauraa Aaltola.

Helsingin Akateemisen kirjakaupan kahviossa Kirsi vilkuilee toisella silmällä puhelimesta beach volley -turnausta. Rakkaus lajiin on säilynyt. Urheilussa opittu kurinalaisuus edistää uraa työelämässä. Kirsi on Hausin kehittämisliiketoiminnan johtaja, mutta onko hän tulevaisuudessa myös presidentin puoliso?

Hänen miehensä ulkopolitiikan instituutin johtaja Mika Aaltola, 53, päihitti IS:n presidenttikyselyssä niin Pekka Haaviston kuin Olli Rehnin. Vuoden 2022 tiedebarometrissa Mika koettiin Suomen luotetuimmaksi tutkijaksi. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on presidentin ydintehtävä. Ja kansaa saattaa kyllästyttää politiikassa ryvettyneiden puoluepukareiden jaaritukset. Nousihan YK:n tehtävissä meritoitunut Martti Ahtisaarikin demareiden ehdokkaana presidentiksi. Äänestäjiä on häirinnyt miehen sitoutumaton status. Mitä vaimo mahtaa tuumata, jos koti olisi Mäntyniemessä?

Rakastuminen oli kuulemma tapahtunut äkillisesti, kun Mikan ja Kirsin katseet kohtasivat ensimmäisen kerran. Seurustelu eteni hitaasti kahvitreffien merkeissä ennen kuin pariskunta laittoi hynttyyt yhteen.

– Mika kiinnittää aina huomionsa toisiin ihmisiin eikä korosta itseään. Hän on tutkijatyyppi, sellainen ”tohtori Sykerö”, joka unohtaa arjen tarpeet tutkijan kammiossaan. Mika on isänmaallinen ja empaattinen hahmo ja koko yhteiskunnan etua ajatteleva ihmistyyppi. Me molemmat haluamme elää luonnonmukaisesti ja askeettisesti. Emme kumpikaan ole materialisteja.

Askeettinen elämäntapa näkyy heidän pelkistetyssä kodissaan. Pariskunta ei halua täyttää kotiaan turhalla rojulla ja huonekalujakin on vain sen verran, mitä he oikeasti tarvitsevat.

– Tärkeintä kodissamme on työ- ja ruokapöytä sekä sänky ja sohva. Kävellemme luonnossa ja haluamme, että kotimme ja elämämme on pelkistettyä. Työhön saatamme tosin uppoutua muun maailman unohtaen, mutta Geon parkaisu palauttaa nopeasti reaalimaailman tajun.

Mika tulee tutkijasuvusta. Onhan hänen isänsä Juhani Aaltola ollut kasvatustieteen professori Jyväskylän yliopistossa ja sisko filosofi Elisa Aaltola tutkii eläinmaailman eettisiä kysymyksiä. Hyttisen kilpailuhenkeen kasvanut suku opettaa Mikalle voittamisen tahtoa. Olisihan presidentinvaalit kova laji pudotuspeleineen, kunnes käynnistyy 2. kierroksen armoton finaali.

– Kun tapaamme vanhempiani tai isäni veljiä, pelaamme pallopelejä, esimerkiksi padelia. Mika on pikkuhiljaa ymmärtänyt, ettei sellaista pihapeliä olekaan missä ei pelattaisi tosissaan voitosta.

Presidenttiehdokkuutta Kirsi ei pidä mahdottomana ajatuksena. Kirsi heittää ehdokkuudesta retorisen kysymyksen.

– Miksikäs ei? Onhan demokratiassa ehdokkuus mahdollista kenelle vain, jos joku taho pyytää. Mikan uusin kirja Mihin menet Suomi? Pelon aika Euroopassa ei kuitenkaan liity mitenkään kampanjointiin kuten jotkut ovat väittäneet. Tiedän, ettei hän ainakaan nyt mieti vuoden 2024 vaaleja.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja hoitaa Tallinnassa osa-aikaista professuuria ja Tampereen yliopiston dosentuuria. Hän sanoo harvoin ”ei” luentopyyntöihin. Saa nähdä mitä hän vastaa, jos kansaliike tai jokin puolue pyytää suosittua miestä presidenttiehdokkaaksi.

– Nyt varmaan Mika vastaisi kieltävästi. Mutta pää saataisi kääntyä, jos hän kokisi, että kansankunnan etu vaatisi ehdokkuutta.