Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yleisön laulusuosikkeina Kultainen nuoruus ja Satumaa – ”Me laulamme ja asukkaat voivat laulaa tai vaikka hyräillä mukana”

Puijonlaakson palvelukeskuksen Mummola-tilassa kajahtaa kansakoululaulu Suomen salossa. Esilaulajina toimii Kuopion kansalaisopiston Iskelmien ystävät -lauluryhmä, mutta paikalle tulleet palvelukeskuksen asukkaat liittyvät nopeasti mukaan.

Iskelmien ystävät ovat kiertäneet lokakuusta asti kuopiolaisissa palvelukodeissa laulattamassa asukkaita. Yhteislauluhetken teema vaihtuu sesongin mukaan: näin itsenäisyyspäivän alla teemana on Suomi.

– Me laulamme ja asukkaat voivat sitten laulaa tai vaikka hyräillä mukana, Kaija Heiskanen Iskelmien ystävistä kertoo.

– Pyrimme laulamaan kattavasti. Iskelmän lisäksi esimerkiksi kansanlauluja, joita on koulussa opittu aikoinaan – muistisairaallakin sanat saattavat tulla selkärangasta vaikka muuten ei muistaisikaan, ryhmässä myös laulava Leena Jauhiainen täydentää.

Yhteislaulutuokion alussa lauletaan myös esimerkiksi Oravan pesä. Iskelmäosastolta yleisön ikisuosikit ovat Kultainen nuoruus ja Satumaa, Heiskanen ja Jauhiainen kertovat.

Näin joulun lähestyessä konserteissa veisataan myös joululauluja.

Ohjaaja Heidi Kotilainen Kuopion kaupungilta kertoo, että erilaiset musiikki- ja taidevierailut ovat aina tervetulleita ja toivottuja palvelukeskuksiin.

– Niillä on tosi iso merkitys asukkaile. Esimerkiksi muistisairaalle musiikki voi olla tapa saada kontakti, vaikka puheen tuottaminen ei onnistuisikaan.