Kuka tietää ja muistaa, että Mualiman Navan eli kauppatorin alta Kauppakeskus Apajan valo-aulasta löytyy Kuopion Aikakapseli?
– Idea aikakapselista toteutui Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017. Juhlallisuudet pidettiin itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta, ja aikakapseli suljettiin 8. joulukuuta, jotta tapahtumasta uutisoineet lehdetkin saatiin mukaan kapselin sisälle, Kuopion Aikakapseli -idean kummisetä, silloinen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Kantanen taustoittaa.
– Savolaiset ovat nokkelia. Kun muut valmistautuivat satavuotisjuhliin ja miettivät pukujaan Linnan juhliin, Kuopiossa jo pakattiin 200-vuotislahjaa. Toivomme hartaasti ja uskomme, että kun Suomi täyttää 200 vuotta, aikakapselin avaaminen on yksi juhlien kohokohdista.
Kantanen kertoo, että aikakapseliin laitettiin niin perinteisen savolaisen kalakukon resepti ja kuopiolaisen taiteilijan lasitaideteos kuin tavallista arkikäyttötavaraa kuten pukuja, vaatteita, kenkiä ja kännyköitä. Mukaan lähti myös Kantasen vanha lompakko pankki- ja kirjastokortteineen sekä kirje jälkipolville.
– Emme tehneet luetteloa aikakapseliin sijoitetusta materiaalista, koska halusimme pitää sen yllätyksenä. Eihän lapsillekaan kerrota etukäteen, mitä löytyy joulupukin lahjasäkistä, Kantanen perustelee.
Kello on maailmalla tiettävästi ainoa, joka juoksee sata vuotta alaspäin.
Aikakapselin yläpuolella Citizenin kello näyttää jäljellä olevaa aikaa kapselin avaamishetkeen, itsenäisyyspäivään vuonna 2117.
– Kello on maailmalla tiettävästi ainoa, joka juoksee sata vuotta alaspäin.
Idean isä Pekka Kantanen toivoo, että Kuopion Aikakapselia tuotaisiin entistä enemmän paitsi paikallisten asukkaiden, myös turistien tietoisuuteen.
– QR-koodi kuution kyljessä olisi tätä päivää. Kuka tahansa voisi koodin avulla katsoa puhelimellaan, mistä aikakapselissa on oikein kyse ja kuulla sekä nähdä sen tarinan, Kantanen visioi.
– Aikakapselin kokonaisuus tehtiin tarkoituksella penkin malliseksi, jotta siinä istuttaisiin ja se olisi osa meidän kaikkien arkipäiväistä elämää. Helsingissä ihmiset tapaavat Stockmannin kellon alla. Miksi meillä ei tavattaisi aikakapselin kellon alla? Se on mainio kohtaamispaikka.
Toiminnanjohtaja Tilla Martikainen Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksestä kertoo, että yhdistys vastasi aikoinaan Kuopion Aikakapseli -projektin organisoinnista ja toteutuksesta yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.
– Aikakapselin omistajuus luovutettiin 2017 joulukuussa Kuopion kaupungille. Meillä aikakapseli näkyy kaupunkikeskustan markkinointisivustolla ilovekuopio.fi, Martikainen sanoo.
Kantanen muistelee, kuinka he hankkivat antiikkiliikkeestä vanhan ison avaimen, joka luovutettiin kaupunginjohtajalle puisessa rasiassa aikakapselin avaamisohjeineen.
– Tarkoituksena on, että kaupunginjohtaja luovuttaa avaimen ja rasian seuraajalleen. Kaupunginjohtaja on tämänkin projektin avainhenkilö.