Hamsterit-elokuva on lämmin ja kaunis aikuisten satu. Se ei ahdista, eikä näyttäydy painajaisunina.
Elokuva ei laita hamstraamaan, ajattelemaan kyllä. Olisiko sittenkin hyvä varautua energiakriisin ja vallitsevan maailmantilanteen takia edes viranomaisten suosittelemalla 72 tunnin kotivaralla?
Kyläläisten omituisena pitämä Hamsteri-niminen mies (Peter Franzén) elää maaseudulla yhdessä lemmikkihiiren kanssa. Naapuriin muuttaa veikkausvoiton saanut perhe, jonka myötä Hamsteri saa unelmiensa mahdollisuuden hamstraamiseen. Hän muuttaa elämänhalunsa menettäneen kirjanpitäjä Rurikin (Jaakko Ohtonen), hänen vaimonsa Tellun (Vilma Kinnunen) sekä heidän lastensa elämän suunnan.
Alkaa kohtuuden rajat ylittävä hamstraaminen ”kaikkien aikojen julmimman talven” varalta. Elokuvan ajatusmaailma on itselle sähköttömän, pienen maalaistalon tyttönä jotenkin tuttua, vaikka en sitä lapsena ymmärtänytkään miksi kerättiin ja säilöttiin marjoja ja sieniä ja hilattiin juureksia kellariin ja maakuoppaan. Niitä tarvittiin talven varalle. Kaikki muistavat varmasti tuoreet vessapaperin hamstraukset kaupoista ja joditablettien loppumisen apteekeista.
Elokuvan tärkein ja kaunein viesti on yhdessä pärjääminen, hamstraamista tärkeämpi ja syvällisempi asia. Meillä kaikilla on varmasti joko itse, lähimmäinen tai tuttava, joka on menettänyt elämässään merkityksellisyyden tunteen. Elokuvassa se on pikkuvirkamies Rurik, jonka elämänilo palautuu hänen ja Hamsterin ystävystymisen myötä.
Rakastan Markku Pölösen juurevaa ja sydämellistä tapaa tehdä elokuvia jo Onnen maasta (1993) alkaen. Pölösen omat elämänkarikot ovat mielestäni vain lisänneet hänen taitoaan raapaista katsojan sielua syvältä ja hoitaa sitä herkkyydellä, kauneudella ja huumorilla. Hamsterit ei tee poikkeusta.
Pölönen halusi Hamsteriksi luottonäyttelijänsä, Peter Franzénin. Hän on näytellyt kuudessa Pölösen aiemmassa elokuvassa ja lisäksi tämän Karjalan kunnailla -televisiosarjassa. Franzénilla oli pääosa myös Pölösen ensimmäisessä Huovis-elokuvassa Koirankynnen leikkaajassa (2004). Se voitti viisi Jussi-palkintoa kategorioissa paras elokuva, ohjaus, miespääosa, käsikirjoitus ja kuvaus.
Karismaattisen Franzénin osaaminen oli jotenkin itsestään selvää, joten huomion varasti itselle vähemmän tunnettu näyttelijä, Vilma Kinnunen. Hän hurmasi täysin perheen äidin, Tellun, roolissa. Tellusta olisi helposti tullut Justiinamainen äksykimppu, mutta Kinnunen näytteli roolin äärimmäisen hienovaraisesti, antoi hamstereiden sählätä rauhassa ja luotti, että kaikki kääntyy hyväksi.
Hamsterit perustuu Veikko Huovisen vuonna 1957 julkaistuun samannimiseen romaaniin. En pysty arvioimaan, miten uskottavasti elokuvan dialogi kuulostaa Huoviselta, sillä kirjan lukemisesta on liian kauan. Joka tapauksessa elokuvan kieli ja siinä käytetyt kielikuvat ovat ihastuttavia. Niitä tahtoisi kuulla lisää.
