Teatteri Kantti esittää Naarajärven sotavankileiriin pureutuvaa Moolokki-näytelmää Kulttuuriareena 44:ssä tällä ja ensi viikolla.
Kaksimiehisen näytelmän keskiössä on Petroskoissa vangittu Viktor Tihonov (roolissa Jari Holopainen), jonka taustaa valtiollisen poliisin kuulustelija Aulis Salpalinna (roolissa Janne Kuitu) pyrkii selvittämään.
– Moolokki on julmankaunis tarina isättömyydestä ja veljeydestä sodan keskellä, ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Kivinen luonnehtii.
Näytelmän runkona on kuulustelutilanne ja se sijoittuu Naarajärven sotavankileirille. Leirin tarkoituksena oli luetteloida ja kuulustella sotavangit ja jakaa heidät sitten ryhmiin, jotka edelleen jatkoivat muille leireille.
– Kuulusteltava Viktor Tihonov eräällä tavalla muistuttaa Jaroslavin Kunnon sotamies Svejkiä, joka liikkuu kepeästi eri sodan osapuolten välillä. Tässä mielessä tämä on vähän veijaritarina eikä pelkästään yksniittinen draama. Kuulusteltava vie koko tilannetta eteenpäin ja hämmästyttää kuulustelijaa, Kivinen kertoo.
Sota aihepiirinä kiehtoo Kivistä kirjoittajana.
– Poikkeustilanteet tuottavat toimintaa ja reaktioita, ja tästä syystä ovat käsikirjoittajan kannalta hedelmällisiä.
Kivisellä on muitakin teoksia, joissa on ollut sotakytkös. Kymmenisen vuotta sitten hän kirjoitti näytelmän Sotavankileiri 1918, joka esitettiin Kuopion kasarmialueella, missä sotavankileiri aikoinaan toimi.
Ville Kivimäen kirjoittaman, toisen maailmansodan aikaista sotilaspsykiatriaa käsittelevän Murtuneet mielet -tietokirjan innoittamana hän puolestaan kirjoitti monologin Tärähtänyt.
– Suomessakin oli toisen maailmansodan aikaan tuhansia miehiä, jotka eivät kerta kaikkiaan kyenneet sotimaan, koska heille tuli niin vahva pelkoreaktio, Kivinen petaa monologinsa lähtökohtia.
Moolokki on tekstinä syntynyt reilut kymmenisen vuotta sitten, mutta vajaa vuosi sitten Kivinen otti sen uudelleen työstöön. Näyttelijä Janne Kuitu oli kysellyt, millaisia tekstejä hänellä on, ja innostunut Moolokista.
– Sanoin, että tutkin vähän ja teen päivitetyn version. Ukrainan sodallakin saattoi olla vaikutusta, tämä voi olla nyt hyvinkin ajankohtainen aihe.
Moolokki Kulttuuriareena 44:ssä perjantaina 6., lauantaina 7., lauantaina 14. ja sunnuntaina 15. tammikuuta kello 19. Lippuostot käteisellä.