Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Tästä tulee todella spesiaali keikka" – Kuopiolähtöinen jazzkvintetti soittaa Kuopion-debyyttinsä Kuvakukossa

Kuopiolaislähtöisen jazzbasisti Antti Lötjösen yhtye esiintyy Kuopiossa keskiviikkona 25. tammikuuta kello 19. Antti Lötjönen Quintet East nousee estradille Kuvakukossa, missä he soittavat musiikkia yhtyeen kahdelta levyltä: vuonna 2020 ilmestyneeltä debyyttialbumilta sekä helmikuussa ilmestyvältä Circus/Citadel-levyltä.

– Sanapari Circus ja Citadel viittaavat siihen, miten hurjaa maailmalla on pari viime vuotta ollut, ja siihen omaan, rauhalliseen turvapaikkaan, joka musiikki on sinä aikana minulle ollut, Lötjönen kertoo.

Albumi edustaa Lötjösen mukaan siinä mielessä vanhaa koulukuntaa, että se on tehty yhdeksi kokonaisuudeksi, eikä vain kokoelmaksi kappaleita.

– Pyrimme myös keikalla pitämään kiinni siitä, että levyn kaari säilyy.

Yhtyeessä Lötjösen lisäksi soittavat saksofonistit Mikko Innanen ja Jussi Kannaste, trumpetisti Verneri Pohjola sekä rumpali Joonas Riippa. Kappaleet ovat Lötjösen kynästä.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun hänen tuotantoaan kuullaan keikallisen verran vanhassa kotikaupungissa.

– Kun olen soittanut sidemanina muissa kokoonpanoissa, olemme saattaneet soittaa kappaleen tai kaksi minun musiikkiani.

Hän on keikkaillut Kuopiossa aikaisemminkin, mutta ei tällä kokoonpanolla. Sekä keikka että juuri Kuvakukossa soittaminen kutkuttelevat.

– Jos oikein muistan niin viimeksi kävin siellä soittamassa pyöreät 30 vuotta sitten, 90-luvun alussa. Tästä tulee todella spesiaali keikka.