Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirsti Rytkösen mehevä suurten pitojen kalakukko vei voiton kotileipureiden sarjassa – Yrityssarjassa voittajaksi kruunattiin Leipomoliike Irene Partasen "kupsakka" kukko

Kuopiolainen Kirsti Rytkönen nappasi jälleen voiton kalakukon leivonnan SM-kisojen kotileipureiden sarjassa.

– Tämä on minulle jo yhdestoista voitto. Ensimmäisen kerran osallistuin vuonna 2003, enkä meinannut silloin millään uskoa, kun minulle soitettiin, että olen voittanut, hän muisteli palkintojenjakotilaisuudessa Kuopion torilla.

Ahvenkukon kisaan leiponut Rytkönen oli arvatenkin iloinen voitostaan.

– Kun paikalla tuomaristossa on ollut henkilöitä, jotka ymmärtävät hyvän ruuan päälle ja arvostavat maukasta ruokaa, niin hyvältähän voitto tuntuu. Moniin juhliin on minulta kalakukkoja tilattu, ja olkapäille on taputeltu, että syödään sinun tekemiäsi kukkoja jatkossakin, Kirsti hymyili.

Kalakukon tekijänä Rytkönen kertoo olevansa itseoppinut.

– Olin nähnyt, miten kukkoja tehdään, ja äitikin kalakukkoja leipoi, mutta meitä oli iso perhe, ja äiti sanoi, että lapset pois keittiöstä, joten ihan itse olen opetellut, hän sanoi.

– En muista keltakantisen vihkomaisen kirjan nimeä, jossa on savolaisia perinneruokia, mutta sieltä löysin kalakukon ohjeen. Kahvikuppi toimii mittana tänäkin päivänä, kun lisään esimerkiksi jauhoja.

Kalakukkomestarilta on pakko kysyä, millainen on hyvä kalakukko?

– Hyvänmakuinen tietysti. Ruodot eivät saa tuntua piikkilanka-aidalta hampaissa syödessä. Kukkoa pitää hauduttaa tarpeeksi pitkään uunissa. Minä pidän kukkoa uunissa kahdeksan, yhdeksän tuntia. Lopussa uunin lämpötila liikkuu siinä 125–130 asteessa.

Tuomaristo arvioi Rytkösen kukon mehevän lihaisaksi ja kalaisaksi, suurten pitojen kukoksi, jonka ohut ja pehmeä kuori piti kukon hyvin kasassa. Kotileipurikisassa käytiin tiukka taisto voittajakukosta.

Kaikille avoimen ja innovatiivisen juhlakukkosarjan voitti ylivoimaisella pistesaaliilla Elisa Nurmen tekemä leivosmainen marjakukko, joka sisälsi mustaherukkaa, vadelmaa ja mustikkaa. Tuomaristo kehui marjakukkoa meheväksi. Lisäpisteitä makea leivonnainen sai hienosta ulkonäöstä ja marja- sekä havukoristeluista.

Yritysten kalakukkosarjan voittajaksi kruunattiin Leipomoliike Irene Partasen ahvenkukko. Tuomaristo kuvasi voittajakukkoa savolaisen sukkelalla tyylillään "kupsakaksi". Pisteitä sai kukon kauniin tasainen pinta, muoto, paistoväri, kukon täytteen kerrokset ja suutuntuma.

Toiseksi yrityssarjassa sijoittui Kuopion Perinnetuotteen ahvenkukko ja kolmanneksi Ykkösherkun ahvenkukko.

Tuomaristossa kalakukkoja Kuopion kaupungintalolla arvioivat Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija, ruokatuotannon tuntiopettaja Johanna Kantala, Savon Martat ry:n kotitalousasiantuntija Saara Repo, ruoka- ja elintarvikeasiantuntija Sanna Louna Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisista, ravintola Gastrobar B/P:n keittiömestari ja ravintoloitsija Teemu Puranen sekä jutun kirjoittanut Viikkosavon päätoimittaja Päivi Taskinen-Kekki.

Tuomaristo kiitteli kukkoja maukkaiksi ja juurevan perinteisiksi ja vapaassa juhlakukkosarjassa myös kekseliään innovatiivisiksi. Leipurit olivat uskaltaneet rohkeasti kokeilla ja loihtia uusia makuelämyksiä. Tuomaristo iloitsi, kun mukana oli nuorempia leipureita, joiden ansiosta kalakukon leivonnan perinne säilyy.

Tammimarkkinoiden yhteydessä tuttuun tapaan järjestettyyn kilpailuun saapui yhteensä 14 kalakukkoa.

Sarjojen voittajat saivat palkinnoksi lahjakortin, kunniakirjan ja karvalakin. Kisan järjestelyistä vastasi Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry.