Boutique Carallen yrittäjä Tuija Kronberg odottaa jo innokkaana kevättä ja kesää, jotka ovat kivijalkaputiikin kuumimpia sesonkeja.
– Rakastan kiirettä ja paiskin töitä täysillä, paljasjalkainen kuopiolainen sanoo.
– Kesällä ihmiset vapautuvat ja asiakkaamme hankkivat rohkeita sekä naisellisia vaatteita, kun on juhlia ja muita menoja. Silloin annetaan niin sanotusti mennä, hän kuvailee.
Maaliskuun 18. tulee 25 vuotta siitä, kun Kronberg aloitti yrittäjänä Puijonkadulla.
– Olin tuolloin Pierre Cavallo -ketjun nuorin franchising-yrittäjä. Ketjussa toimiminen oli mainio koulu yrittäjyyteen, hän muistelee.
– Villinä, itsenäisenä kauppiaana olen toiminut 16 viime vuoden ajan. Urani vaatemyyjänä alkoi 21-vuotiaana Savonlinnan K-Vaatehuoneelta. Olen ollut töissä myös Benettonilla ja Marimekolla sekä Masi Jeansilla. Tiklaksen tehtaanmyymälässä toimin myymäläpäällikkönä, Kronberg mainitsee.

Putiikin nimi viittaa paitsi Italiaan, josta iso osa Carallen vaatteista on peräisin, myös Tuija Kronbergin edesmenneeseen villakoiraan, jonka nimi oli Cara.
– Italialaisten naisten tyyli on rento, mutta nätti ja siinä on aina pilkahdus naisellisuutta mukana, Kronberg arvioi.
– Kivijalkaputiikissa pitää keskittyä johonkin tyyliin ja pysyä sen takana. Minä kallistuin vuosien saatossa Italian tukkuun. Itse en käy Italiassa ostosreissulla, vaan apunani toimii suomalainen maahantuojan edustaja, joka valitsee meille tuotteet, hän valottaa.
Syksyllä kun kiire hellittää, Kronberg suuntaa lomalle Roomaan tapaamaan Savonlinnan vuosina tutuksi tulleita, Italiaan muuttaneita ystäviään ja nauttimaan italialaisesta elämämenosta. Putiikin arjen pyörityksen hoitaa silloin Kronbergin luottonainen, Helena Heiskanen, joka on ollut putiikissa töissä jo 17 vuoden ajan.
– Menen heti Piazza Navonalle kaiken keskelle katsomaan ihmisiä ja italialaista elämänmenoa sekä iloista meininkiä. Otan cappuccinon ja alan heti päästä mukaan tunnelmaan, Kronberg sanoo.
– Italialaisten ystävällisyys ja hymy voitelevat sielua. Muoti, kauneus ja tyylit ovat kiehtoneet minua aina. Lomareissullakin kiinnitän huomiota ihmisten pukeutumiseen, näyteikkunoihin ja visuaalisuuteen, joista saan inspiraatiota.

Vuosikymmenten aikana Kuopion keskusta on muuttunut.
– Ennen kävelykeskustaa asiakkaani kertoivat bonganneensa vaatteen tai tarjouksen näyteikkunasta ohiajaneen bussin kyydistä, Tuija Kronberg muistelee.
– Aikoinaan keskusta oli täynnä kivijalkamyymälöitä, joiden määrä on nyt vähentynyt. Ennen koronaa verkkokauppa puski päälle, mutta nyt näyttää, että ihmiset haluavat tehdä ostoksia myös paikan päällä. Muissa Pohjoismaissa on paljon merkkejä siitä, että liveostotapahtuma on ihmisille elämys ja ajanvietettä.
Kronberg korostaa, että Kuopion kokoiseen kaupunkiin mahtuvat niin putiikit kuin suuret kauppakeskusten kokonaisuudet.
– Ja vielä mahtuu lisääkin. On omasta tekemisestä kiinni, miten homman saa pyörimään. Asennekin ratkaisee paljon, hän pohtii.
– Kivijalkakauppiaana on monta kertaa pitänyt aloittaa melkein nollasta murrosten jälkeen, mutta aina sieltä on noustu.
Käytännön työ on opettanut myös kantapään kautta.
– Menin 2000-luvun alussa kaltaiseni villin kauppiaan kanssa muotitapahtumaan Helsinkiin sisään ostamaan vaatteita. Innostuimme haalimaan farkkuja eri malleissa, pituuksissa ja väreissä, kun kukaan ei ollut rajoittamassa ja saimme tilata ihan itse. Paperilla tilaus ei näyttänyt kummoiselta, mutta kun palasimme liikkeisiimme, farkkupakettia alkoi putkahdella tiheään tahtiin, Tuija Kronberg taustoittaa.
– Maahantuoja kertoi ihmetelleensä, etteivät marketitkaan osta niin paljon farkkuja kuin meikäläiset. No, pari vuotta siinä varmasti meni ennen kuin kaikki farkut oli myyty, Kronberg nauraa iloisen hersyvään tyyliinsä.
Myös tunikamuodin kesto herätti yrittäjissä epäilystä.
– Sanoimme hyvin varman oloisina maahantuojan edustajan luona, että muutaman tunikan voimme ottaa myyntiin, sillä ei tuo sesonki kauaa kestä. No, 15 vuotta on tuostakin tapahtumasta kulunut ja edelleen myymme tunikoita.