Englantilainen klassikkotarina herää eloon Kulttuuriareena 44:llä ensi viikolla, kun teatteri Telmi esittää Robin Hood – sankari sukkahousuissa -näytelmän. Näytelmää esitetään maaliskuun viimeisellä viikolla, maanantaista perjantaihin 27.–31. maaliskuuta. Keskiviikon ja torstain näytökset alkavat kello 10, muina päivinä esitys alkaa kello 18.
– Meillä on hauska ja hyvä porukka tekemässä. Odotan esitysten alkua innolla, ehdottomasti – esitysviikko on aina meille sellainen piste i:n päälle, ohjaaja ja ryhmän vetäjä Marita Salmela kertoo.
Teatteri Telmi on kuopiolainen kehitysvammaisille suunnattu harrastajateatteriryhmä, joka on ollut toiminnassa yli vuosikymmenen verran. Ryhmässä on hieman vuosikohtaisesti kolmisenkymmentä osallistujaa. Ryhmän teatterivuosi huipentuu keväisin Kulttuuriareena 44:ssä esitettävään näytelmään.
– Tänä vuonna yksi näyttelijöistä, Timo Vuosmaa, on kirjoittanut näytelmän. On tosi hienoa, kun käsikirjoittaja tulee tästä porukasta, Salmela hehkuttaa.
Yksi teatteri Telmin peruspilareista on, että kaikki saavat vuorollaan tilaisuuden olla tähti.
– Meillä on sellainen systeemi, että käsikirjoituksessa pitää olla jokaiselle joku rooli. Näyttämöllä oleminen on telmiläisille tärkeää ja he nauttivat siitä suuresti.
Robin Hoodia esitetään viikon ajan. Aamupäivänäytökset on perinteisesti suunnattu ryhmille, mutta Salmela toivottaa sydämellisesti tervetulleeksi myös yksittäiset kävijät.
Esityksiin on vapaa pääsy. Salmela toivoo, että ryhmät ilmoittavat tulostaan etukäteen.