Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut keskiviikkona 22. maaliskuuta. Petosen seurakuntatalolla olevassa ennakkoäänestyspaikassa äänestäjiä riitti jonoksi asti heti ovien auettua kello 10.
– Tulin tähän kello 10.02 ja jono oli varmaan jo kymmenmetrinen, ensimmäisten joukossa äänestämään saapunut Elsi Vettensaari kertoo.
Vettensaari äänestää jokaisissa vaaleissa, ja aina ennakkoon. Niin tekee myös vaaliuurnilta tavoitettu Teija Savolainen.
– Äänestän näin ajoissa sen vuoksi, että tämä sopi aikatauluihini parhaiten. Halusin varmistaa, että taatusti ehdin äänestää, Savolainen toteaa.
Markku Valkonen äänestää myös joka vaaleissa, mutta hänelle ei ole niin tarkkaa, käykö uurnilla ennakkoon vai vasta vaalipäivänä.
– Nyt lähdin kun oli aikaa, en viitsinyt jättää tätä viimeiselle päivälle.
Kaikki kolme kertovat oman ehdokkaan löytyneen helposti.
– Äänestän vanhaa sotaratsua – sellaista joka puolustaa asioita, jotka minulle ovat tärkeitä. Aion seurata vaalituloksia tarkkaan, mutta uskon kyllä että ehdokkaani menee läpi. Hän on aiemminkin mennyt, Vettensaari paljastaa.
– Menen ehdokkaalla, jota olen äänestänyt aiemminkin. Minulle tärkeitä vaaliteemoja ovat arvot ja talous, Valkonen kertoo.
– Toimin vapaaehtoisena Kuopion ruoka-avussa, missä näkee kaikenlaisia ihmiskohtaloita. Minulle vaaleissa on tärkeää pienen puolustaminen, Savolainen sanoo.
Aikaa äänestää ennakkoon on tiistaihin 28. maaliskuuta saakka. Äänestyspaikalle lähtiessä riittää, että mukana on kuvallinen henkilöllisyystodistus – esimerkiksi passi tai ajokortti. Postitse tullutta ilmoitusta äänioikeudesta ei tarvitse olla mukana.
Kuopiossa on mahdollista äänestää ennakkoon esimerkiksi Prisman, Kolmisopen, Päivärannan sekä Matkuksen kauppakeskuksissa. Äänestyspaikka löytyy myös esimerkiksi kaupungintalolta ja kaupunginkirjastolta, Puijonlaakson, Riistaveden ja Vehmersalmen kirjastolta sekä Petosen seurakuntatalolta ja Itä-Suomen yliopistolta. Ennakkoäänestyspisteiden aukioloajat vaihtelevat paikkakohtaisesti.
Äänestysauto liikkuu Nilsiän, Juankosken, Maaningan, Hirvilahti–Riistaveden, Vehmersalmen, Karttulan ja Kurkimäen sekä Airakselan suunnalla.
– Äänestysbussi on nyt toista kertaa käytössämme. Ensimmäistä kertaa äänestysbussi liikkui aluevaalien aikaan, keskusvaalilautakunnan I sihteerinä toimiva kaupunginlakimies Vesa Toivanen kertoo.
Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 2. huhtikuuta. Äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna kello 9–20.