Kevätlukukausi Kuopion kristillisessä yhtenäiskoulussa on alkanut uudessa koulurakennuksessa.
– Saamani palautteen mukaan työntekijät ovat olleet tosi iloisia ja oppilaat viihtyvät. Aikaisemmin haastetta toi useammassa eri rakennuksessa oleminen – osa oppilaista oli vanhassa rakennuksessa ja osa kahdessa viipalerakennuksessa. Nyt olemme suurimmilta osin saman katon alla, rehtori Sirpa Lehtosaari iloitsee.
– Tunnelmat ovat olleet innostuneet, apulaisrehtori Terhi Pellikka täydentää.
Uusi rakennus nousi Neulamäessä aivan vanhan koulurakennuksen viereen. Luokat 0–2 käyvät toistaiseksi vanhassa koulurakennuksessa, missä on myös liikuntasali.
– Meilla on mahdollisuus myös lisärakentamiseen tulevaisuudessa, Lehtosaari kertoo.
Alakoululaisilla on kullakin vuosiluokalla omat luokkansa, yläkoulussa on puolestaan kolme aineluokkaa: kotitalous-kieliluokka, taito- ja taideaineiden luokka ja matemaattis-luonnontieteellisten aineiden luokka.
– Halusimme perinteiset luokkatilat, emme avoimia oppimisympäristöjä. On tutkimustuloksia, että aikuiset eivät voi hyvin avoimissa toimistoissa, joten en ymmärrä, miksi avointen tilojen trendi on ulotettu myös lapsiin. Lapset tarvitsevat oman, rauhallisen tilan, Lehtosaari linjaa.
Luokkien lisäksi käytössä ovat yhteinen oppiaula sekä opinportaat.

Pellikka ja Lehtosaari mainitsevat suosikkipaikakseen uudessa rakennuksessa sen opettajainhuoneen. Huone on jaettu kahtia: huoneen perällä on lasiseinällä erotettu hiljainen tila, missä voi työskennellä. Huoneen etuosassa on pöytä ja sohvaryhmä.
– Täällä saa aina vertaistukea ja piristystä. Meillä on ihana työporukka, Lehtosaari suitsuttaa.
Oppilaiden suosikiksi on Lehtosaaren ja Pellikan mukaan noussut yläkerran oppiaula, jossa istuskelee rennosti joukko nuoria odottamassa seuraavan oppitunnin alkua.

Kuopion kristillisen yhtenäiskoulun, eli tuttavallisemmin Kukrin oppilasmäärä on ollut maltillisessa kasvussa. Lehtosaari ja Pellikka uskovat, että yksi keskeisistä syistä on se, että vuonna 2000 perustettu koulu tunnetaan nykyään paremmin. He ovat kumpikin työskennelleet koulussa yli vuosikymmenen. Lehtosaari kertoo, että alkuaikoinaan törmäsi usein siihen, etteivät ihmiset oikein tienneet, että koulu ylipäätään on olemassa.
– Viime aikoina puolestaan on näkynyt sitä, että oppilashakemuksessa mainitaan, että esimerkiksi perhetuttava on suositellut meitä, Lehtosaari toteaa.
– Isolle osalle tänne tulevista tärkeintä ovat koulun kristilliset arvot, osalle taas se, että tämä on pieni koulu. Jättikokoiseksi ei ole tarkoituskaan kasvaa.
Tällä hetkellä koulussa on 165 oppilasta 1.–9. vuosikurssilla. Välillä oppilaaksi tulee myös siilinjärveläislapsia, mutta tällä hetkellä kaikki oppilaat ovat kotoisin eri puolilta Kuopiota, suuri osa Neulamäen alueelta.

Kuopiossa käytävä kouluverkkokeskustelu on huomattu myös Kukrissa. Kaupungin kasvun ja oppimisen lautakunta pohtii parhaillaan, tulisiko Neulamäen yläkoulu lakkauttaa. Ajatuksesta on puhuttu viiden yläkoulun mallina. Lehtosaari harmittelee, että Kukri muistetaan vain harvoin aiheesta käytävissä keskusteluissa.
– Ihmiset puhuvat, että yläkoulu lähtisi Neulamäestä kokonaan, mutta kyllähän me olemme täällä.
Mikäli esitys toteutuu, Pellikka uskoo sen vaikuttavan myös Kukriin.
– Mikäli näin käy, meille todennäköisesti hakee lisää oppilaita. Ja onhan meillä tilaa, hän huomauttaa.
Kukrilla vietetään avoimien ovien päivää lauantaina 6. toukokuuta.