Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lasten lauantaita ja Liekeissä! -festivaalia – Maksutta mukaan musiikin maailmaan molemmissa tapahtumissa

Kuopion konservatorion perinteinen koko perheen Lasten lauantai järjestetään 15. huhtikuuta kello 10.30–17 kauppakeskus Matkuksessa. Kyseessä on ilmaistapahtuma.

– Lasten lauantai on suunnattu lapsiperheille. Ohjelmassa on runsaasti konservatorion oppilaiden esityksiä aina jousiorkestereista kansanmusiikkiin ja tanssiin, tuottaja-tiedottaja Tiina Tanskanen Kuopion konservatoriosta kertoo.

– Aamupäivän muskarituokioon ja Marin mehudiscoon voivat perheen pienimmät osallistua aikuisen kanssa. Tapahtumassa pääsee myös kokeilemaan soittimia soitinpoluilla, jotka ovat iltapäivällä Mielitilassa ja Elohuoneessa.

Konservatorio järjestää myös Liekeissä! -festivaalin ohjelmaravintola Maximissa 18.–20. huhtikuuta.

– Festivaalille odotetaan erityisesti nuoria aikuisia ja aikuisia nauttimaan rytmimusiikin opiskelijoidemme esityksistä. Musiikkia on moneen makuun, esimerkiksi tribuuttikonsertit Dire Straits, Led Zeppelin ja Rainbow -yhtyeille, Tiina Tanskanen mainitsee.

– Musiikkiteknologialinjan opiskelijat puolestaan vastaavat koko tapahtuman äänentoistosta. Soitto alkaa joka päivä klo 18. Kaikille keikoille on vapaa pääsy ja tapahtuma on ikärajaton.