Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Siinä oli jokin taika" – Neulamäessä herätellään asukkaiden yhteisöllisyyttä

Neulamäessä on herätelty kuluneen vuoden aikana asukkaiden yhteisöllisyyttä erilaisin tempauksin ja tapahtumin Mieliteko-ohjelman tiimoilta. Torstaina 13. huhtikuuta torin ympäristössä järjestettiin Neulamäen yhteisöpäivä.

Neulamäkeläinen Elisa Sipinen toivoo, että alueella nähtäisiin tulevaisuudessa lisääkin tapahtumia, jotka vetäisivät asukkaita puoleensa.

– Ihanaa, että on tällaisia. En ole asunut täällä kovin kauaa, joten en ole vielä ehtinyt nähdä kaikkea, Sipinen sanoo.

Muuttaessaan Neulamäkeen Sipinen kertoo kuulleensa alueen maineesta. Hän huomauttaa, että tällä yläkoulun säilyttämiseen liittyvässä keskustelussa olisi myös hyvä pitää maine mielessä.

– Yläkoulun lakkauttamisessa ei ole mitään järkeä. Jos täältä viedään kaikki pois, on selvää ettei se ainakaan edistä vetovoimaa, hän napauttaa.

Neulamäessä työskentelevä Alavan seurakunnan diakoniatyöntekijä Minna Toivanen kiittelee yhteistyötä eri toimijoiden välillä.

– Se palvelee kaikkia parhaiten. Esimerkiksi tämän tapahtuman vastuujärjestäjä Mieliteko-hanke, Kuopion kaupunki ja seurakunta tekevät paljon yhdessä – niin saadaan hyödynnettyä kaikkien tietotaitoa.

Toivasen mielestä alue kaipaisi enemmän iltapainotteista toimintaa. Neulamäessä asuu paljon jotain muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvia, ja he käyvät päivisin töissä ja opiskelemassa.

– Iltapainotteiset tapahtumat mahdollistaisivat, että hekin pääsisivät paremmin mukaan.

Neulamäkeläiset Leena Tiirikainen ja Roosa ja Konsta Koponen kävivät yhteisöpäivässä tutustumassa paloautoon.

– Hain Konstan hoidosta vähän etuajassa että pääsimme tänne, Tiirikainen kertoo.

Tiirikainen on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Neulamäessä. Takaisin hän muutti perheineen vuonna 2013.

– Tämä on alueena kiva, metsä ja luonto ovat lähellä. En osallistu yhteisöasioihin kovin aktiivisesti, mutta yläkouluun liittyvää keskustelua meillä on seurattu tiiviisti.

Tiirikainen pitää vanhempana Neulamäen koulusta sen pienuuden vuoksi.

– Minä tunnen opettajat ja opettajat tuntevat minut – he tietävät heti, kenen vanhemmasta on kyse jos käyn koululla. Yläkoulu pitäisi ehdottomasti säilyttää.

Neulamäessä reilun vuoden asunut Tupu Sireni kiittelee alueella jo olevia kohtaamispaikkoja, mutta toivoo että kirjaston ja seurakunnan rinnalle saataisiin vielä kolmas tila, johon nuorisokin tulisi mielellään.

– Jonkinlaiselle matalan kynnyksen toimintakerholle olisi ehdottomasti tarvetta. Siellä voitaisiin järjestää esimerkiksi kokkikerhoa ja muuta sen tapaista, mitä paikalliset nyt vain kaipaavat, Sireni ideoi.

Sireni iloitsee Neulamäen luonnosta ja liikenneyhteyksistä. Myös toritoimintaa olisi hänen mielestään mukava saada heräilemään.

– Silloin toristakin tulisi todennäköisesti nätimpi ja viihtyisämpi.

Palvelumuotoilun- ja yhteiskehittämisen asiantuntija Ulla Piipponen Mieliteko-ohjelmasta kertoo, että Neulamäessä on vuoden mittaan tuettu paikallisten omaa aktiivisuutta ja toimijuutta niin, että asukkaiden on helpompi järjestää tulevaisuudessa itse haluamaansa ohjelmaa. Hän kiittelee myös Neulamäen yrittäjien osallisuutta.

– Me olemme vain tuoneet näkyväksi sitä, mitä ihmiset toivovat ja mitä he itse tekevät. Hyvä esimerkki on yhteisöpäivässä ollut lakana, johon jokainen sai piirtää puumerkkinsä vaikka kädenjälkenä. Se veti ihmisiä paljon puoleensa – siinä oli jokin sellainen taika. Ajatus lakanaan tuli asukkaalta, ja hän itse olikin paikalla kertomassa.

Piipponen huomauttaa, että yhteisöllisyyden vahvistaminen myös rakentaa alueen identiteettiä ja sitä kautta vaikuttaa myös ihmisten mielikuviin.

Asukkaat saavat lisää vaikuttamisen mahdollisuuksia kesällä, kun Neulamäen asukasyhdistys herätellään pitkästä aikaa. Yhdistys kokoontuu torstaina 6. kesäkuuta kirjastolla ja kokoontuminen on avoin kaikille.