Tuoreet parlamentaarikot Laura Meriluoto (vas.) ja Karoliina Partanen (kok.) kertovat ensimmäisen työviikon aiheuttaneen ”positiivista stressiä”. He kertovat aluksi eksyneensä eduskunnan labyrinteissä. Eduskunnan henkilöstö oli kuitenkin opetellut kuvista tunnistamaan käytävillä harhailevia noviiseja ja ohjaamaan heidät oikeisiin paikkoihin.
– Tämä ensimmäinen viikko ollut pientä sekoilua, kun on pitänyt hoidella asuntoasioita, tehdä hankintoja ja samalla yritettävä olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sellainen positiivinen stressi on ollut päällä koko viikon, sanoo Meriluoto.
Uusien kansanedustajien palkkiot ovat tällä hetkellä 7137 euroa. Palkkion päälle maakunnan kansanedustaja voi saada verottomasti asumiskustannuksista 1809 euroa. Kulukorvauksella Helsingin keskustan arvopaikoista saa vuokrattua yksiön tai kaksion. Mikäli edustaja hankkii omistusasunnon, hän voi saada lainanhoitokuluihin 55% maksimi kulukorvauksesta.
Ensimmäisen viikon Meriluoto asui tilapäisesti airbnb -asunnossa, mutta toiveissa olisi hankkia koti Kallion kaupunginosasta. Lisäksi kansanedustajat voivat liikkua kuluitta lentokoneilla, junilla ja paikallisliikenteellä. Heillä on myös taksikortti liikkumista varten.
Tunsin herkistyväni, kun astuin ensimmäistä kertaa suureen saliin.
– Kaikki viikonloput aion olla Kuopiossa. Kotikaupungissa viihdyn paremmin kuin Helsingissä. Pääkaupunkiseudulla on paljon opeteltavaa muun muassa, miten voi liikkua julkisilla liikennevälineillä.
Meriluodolle napsahti heti poliittinen arvopaikka, eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtajuus. Paikansa ansiosta hän saa parhaimman mahdollisen informaation valmistelusta.
– Vakanssin ansiosta kuulun eduskuntaryhmämme toimikuntaan, joka valmistelee ryhmän käsittelyyn tulevat asiat. Kollegat tunsivat entuudestaan sen verran, että osasivat ilmeisesti luottaa, kun paikan antoivat.
Varapuheenjohtaja haluaa elää arvojensa mukaan. Lentokonetta hän käyttää vain, jos ei muuten ehdi ajoissa Kuopiosta Helsinkiin.
– Junalla matkustin maanantaina Helsinkiin ja junalla palasin perjantaina Kuopioon. Kannatan kestävää matkustamista. Vain kaupunginvaltuuston maanantai-iltojen kokouksista on vaikea ehtiä tiistaiksi töihin ilman lentokoneen käyttöä.
Karoliina Partanen oli ensimmäisenä työpäivänä herkistyneessä tilassa. Hän tunsi kiitollisuutta, että eduskunnassa voi tehdä työtä kaikkien suomalaisten hyväksi.
– Tunsin herkistyväni, kun astuin ensimmäistä kertaa suureen saliin. Ajattelin, että tässä talossa on tehty vuosikymmenten ajan historiallisia päätöksiä. Tunnen myös vastuutta yli 7000 äänestäjääni kohtaan.
Juristi Partanen on sikäli Meriluotoa paremmassa asemassa, että hän ollut aiemmin ammattiliiton juristina Helsingissä 9 vuoden ajan ja pääkaupunkiseutu on tuttu. Myös Partasen puoliso Pasi Pitkänen käy usein työreissuilla Helsingissä ja pariskunta miettii asumisjärjestelyä, mikä olisi järkevää molempien kannalta.
– Asun kesään asti ystävien luona. 9-vuotias poikani Luukas ja kultainennoutajani on mummoni hoivissa, kun olen poissa Kuopiosta. Mummo asuu meidän Kuopion kodissamme, mikä helpottaa arjen pyöritystä. Valiokuntapaikat selviävät, kun hallitus saadaan kasaan.