Vilkku-kaupunkipyörät ovat palanneet jälleen Kuopion katukuvaan, Kuopion kaupunki kertoo tiedotteessaan. Vilkku-kausi alkoi maanantaina 24. huhtikuuta heti aamusta. Tuttuun tapaan Freebike-sovelluksella vuokrattavia kaupunkipyöriä on kaudella käytössä 350 kappaletta, eli saman verran kuin viime vuonna.
Kaupunkipyöräasemia on kauden alkaessa 41 kappaletta. Kauden aikana asemaverkosto täydentyy muutamalla uudella asemalla. Rautatieaseman uudistuneelle pihalle asuinkerrostalon ja asemarakennuksen väliin on jo kauden alkaessa perustettu uusi asema. Lisäksi hieman myöhemmin kauden aikana perustetaan uudet asemat Puijolle tuolihissin läheisyyteen sekä Kauppakadulle Snellmaninpuiston läheisyyteen, Vuorikadun ja Kuninkaankadun väliin.
Viikkosavo haastatteli viime kesänä (VS 8.6.2022) Kuopion kaupungin suunnitteluinsinööri Hanna Väätäistä. Väätäinen kertoi, että kaupunkipyörät ovat olleet odotettua suurempi menestys.
– Pyöriä on käytetty huomattavasti enemmän kuin suunnitteluvaiheessa ajattelimme, Väätäinen kommentoi viime vuonna.
Savonian Green Data Future Solutions -hankkeen koostaman datan mukaan Vilkku-fillareilla oli viime vuonna noin 15 000 käyttäjää, vuonna 2021 puolestaan noin 17 000. Vaikka sekä käyttäjien että käyttöjen määrä putosi hieman vuonna 2022, matkat olivat keskimäärin hieman pidempiä ja käyttäjäkohtaisia lainauksia oli enemmän.
Väätäinen kertoi viime vuonna, että siinä missä pyörien vuosittaiseksi käyttöasteeksi arvioitiin suunnitteluvaiheessa 2–3, on se ollut vuodesta toiseen viiden ja kuuden välissä.