Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kodin remontit ja työkomennukset johdattavat yöpymään pitkiäkin aikoja hotellissa

Satunaisen soittokierroksen perusteella Kuopiossa ei asuta hotellissa.

Iltapäivä- ja naistenlehdistä on saanut aika ajoin lukea juttuja hotelleissa asuvista henkilöistä. Pikainen soittokierros muutamaan kuopiolaiseen hotelliin osoittaa, ettei ainakaan niissä asuta, mutta yhtä, kahta yötä pidempiaikaisia majoittujia löytyy.

– Hotelleissamme majoitutaan ajoittain pidempiä aikoja muutamasta yöstä viikkoihin. Joidenkin pidempien projektien aikana majoitustarve voi olla muutamia kuukausia, hotellinjohtaja Tiina Rautaparta Scandic Kuopio ja Scandic Atlaksesta kertoo.

– Pitkäaikaismajoitukseen turvaudutaan, kun työt vievät pois kotipaikkakunnalta. Esimerkiksi tehtaiden tai vastaavien huoltotöiden ajaksi tarvitaan huoltohenkilökunnalle pidemmän aikaa majoitusta tai joidenkin uusien projektien yhteydessä.

Myös kodin yllättävät ja suunnitellut remontit voivat johdattaa hakemaan kattoa pään päälle hotellista.

– Esimerkiksi putkiremontin tai vesivahingon ajaksi voidaan majoittua hotelliin, sanoo Lapland Hotels Kuopion myyntipäällikkö Elena Chiksoeva.

– Kodissa tapahtuvan remontin tai vesivahingon vuoksi saatetaan majoittua pitkäaikaisesti hotellissa, joka on helpompi vaihtoehto kuin toisen asunnon vuokraus, Tiina Rautaparta arvioi.

Chiksoeva mainitsee, että elämäntilanteen muutoksen, kuten avioeron aikaan, voi hotellissa majoittuminen olla hetken vaihtoehto.

– Projektimajoitusta töihin liittyen löytyy meiltäkin.

Myös Original Sokos Hotel Puijonsarveen majoitutaan pidempiaikaisesti samoista syistä.

– Kodin remontit ja työprojektit Kuopiossa, Original Sokos Hotel Puijonsarven tapahtuma- ja markkinointikoordinaattori Kirsi Koponen luettelee.

– Pääsääntöisesti hotellissa asutaan väliaikaisesti eri pituisia ajanjaksoja ja pysyväismajoittujakyselyitä on vähän, Tiina Rautaparta summaa.

Hotelliin asuvaa voisi houkuttaa paitsi runsas aamupala ja huoneen siivous, myös uima-altaan ja kuntosalin käyttömahdollisuus.

– Töiden tekoa helpottaa myös toimiva nettiyhteys, Rautaparta sanoo.