Kuopiossa järjestetään Hiljainen pyhiinvaellus -päivä lauantaina 20. toukokuuta.
– Tapahtuma alkaa messulla ja ehtoollisella Kallaveden kirkolla kello 10, tapahtuman toisena ohjaajana toimiva diakoni, sosiaalityöntekijä ja retriitinohjaajaopiskelija Markku Liinamaa kertoo.
– Pyhiinvaellus tehdään pääosin hiljaisuudessa. Reitti suuntaa Kallaveden kirkolta Jynkänlahden reunaa ja pururataa pitkin Jynkänvuoren päälle ja takaisin kirkolle. Nousua on jonkin verran ja tullessa laskua sekä osa matkasta polkua. Vaatimusaste voisi olla noin 3/5, Liinamaa arvioi.
Liinamaa kertoo, että reitin varrella on erilaisia meditatiivisia harjoitteita ja rukousta sekä lyhyitä Raamatun tekstien lukuja. Vaellus harjoitteineen kestää noin 1,5–2 tuntia.
– Varustus on sään ja oman tarpeen mukainen. Esimerkiksi kävelysauvat voi ottaa mukaan ja kannattaa ottaa myös vesipullo, Liinamaa vinkkaa.
Kirkolla on tarjolla lounas. ”Miniretriitti” kestää kaikkiaan noin 4 tuntia. Tapahtuma on avoin ja maksuton.
– Olemme mukana Hiljaisuuden Ystävien toiminnassa Hiljaisuuden talolla Kuopiossa. Tarkemmin toiminnasta löytyy tietoa Kuopion evankelisluterilaisen seurakunnan sivuilta. Tällä kertaa päätimme järjestää laajemman ja pidemmän tapahtuman, pyhiinvaelluksen, johon liitettäisiin alkumessu ja lounas lopuksi Kallaveden kirkolla, Liinamaa taustoittaa.
Vaelluksen toisena ohjaajana toimii psykoterapeutti, retriitinohjaajaopiskelija Elli-Maija Laaksamo. Apuohjaajana ja sisällön suunnittelussa mukana on Tarja Liinamaa.