Luvassa on hemmotteluilta ja omaa aikaa yksinhuoltajaäideille sekä heidän tukihenkilöilleen.
Kymmenet yritykset ja myös yksityishenkilöt ovat lähteneet mukaan kuopiolaisen vaatekauppa Piattacon yrittäjän Piatta Miettisen ideoimaan hyväntekeväisyystempaukseen.
– Järjestämme liikkeeni tiloissa hemmotteluillan yksihuoltajaäideille ja heidän tukihenkilöilleen yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen kanssa syyskuun lopulla, Miettinen taustoittaa.
– Ohjelmassa on esimerkiksi pukeutumisneuvontaa, meikkausta ja tarjoilua sekä arvontaa. Vieraamme saavat tuotelahjoja ja lahjakortteja firmoilta. Yhdistys kutsuu tilaisuuteen yhteensä kymmenen osallistujaa.
Miettinen kertoo yllättyneensä, miten innokkaasti yritykset ja yksityishenkilöt ovat lähteneet mukaan tekemään hyväntekeväisyyttä.
– Puhelimeni on piipannut viestejä lähes päivittäin, kun ihmiset ovat kyselleet miten tempaukseen pääsisi mukaan ja kuinka he voisivat olla avuksi.
Miettinen yhteistyökumppaneineen haluaa tarjota äideille hetken omaa aikaa.
– Hemmottelemme äitejä niin hyvin kuin vain voimme. Uskon, että kun äiti voi hyvin, niin se heijastuu positiivisesti myös lasten hyvinvointiin.
Miettinen kertoo, että on aikoinaan järjestänyt hemmotteluillan pitkäaikaissairaiden lasten äideille.
– Olimme myös mukana Snellmanin koulun kaikkien uusien ekaluokkalaisten huomioliivissä sponsorina, hän mainitsee.