Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

VS-analyysi | Mika Aaltola haastaa kinastelevan puoluekentän

Näkökulma: Kuopiolaistaustainen Kirsi Aaltola on valmis maan ensimmäiseksi naiseksi.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan, 54, lähtö presidenttikisaan tuo säpinää poliittisen värikartan oikealle reunalle. Sisäisten vääntöjen jälkeen kokoomus valitsi ehdokkaakseen Alexander Stubbin.

Sekä Aaltola että Stubb ovat kansainvälisesti ansioituneita tutkijoita, mutta voiko tuulipukukansa samaistua sliipattuihin tohtoreihin? Aaltolan elitististä imagoa keventää keskisuomalainen tausta. Tässä jutussa keskitytään erityisesti Aaltolaan, koska hänellä on vaimonsa kautta kuopiolaiskytkös ja mies tulee ainoana ehdokkaana puoluepolitiikan ulkopuolelta.

Somessa Aaltolaa on nimitelty ylimieliseksi, kun hän on sanonut pitävänsä itseään parhaana ehdokkaana. Eikö kansakunnan ylimmän tehtävän tavoittelussa saisi uskoa olevansa paras tehtävään?

Stubbia kuvataan ”päteväksi ja kokeneeksi”. Silti maakuntien syvissä riveissä pohdiskellaan, onko leveästi hymyilevässä ja kielitaitoisessa miehessä epäilyttävää elitismiä? Maakunnan äänestäjät saattavat kaivata edelleen maan isäksi maailman uhkista urahtelevan Sauli Niinistön näköispatsasta.

Aaltolan kuopiolaistaustainen vaimo Kirsi Aaltola sai huomata, että myös hänen menneisyyttään aletaan tonkia. Onhan maan ensimmäisellä naisella iso rooli mielipidevaikuttajana. MTV uutisoi (24.8.2023), että vuonna 2014 Kirsi Aaltola sai potkut, joita puitiin käräjillä asti. Yli 9 vuotta sitten tapahtuneen prosessin aikaan hän ei edes tuntenut Mika Aaltolaa.

Voiko tuulipukukansa samaistua sliipattuihin tohtoreihin?

Muutkin ehdokkaat ja heidän puolisonsa voivat varautua tulevina kuukausina likakaivojen tongintaan.

Kirsi Aaltolalla on menossa tunteikas vuosi. Hän on väitellyt tänä vuonna tohtoriksi ja viimeistellyt väitöskirjansa Geo-vauvan hoitopuuhien yhteydessä. Nyt vaimo osallistuu miehensä kampanjointiin viikonloppuisin.

– Poliittisten ja koulutuskysymysten lisäksi Mikalle ovat tärkeitä arvoja eläinten ja ihmisten oikeudet sekä luonto. Mikan lapsuudenkoti kannusti moniarvoiseen ja ymmärtävään ajatteluun. Mika on ollut kaikissa piireissä yhdistävä voima. Päätimme, että koko perhe lähtee kädet savessa projektiin, perustelee Kirsi Aaltola.

Sotakommentaattorina Aaltolaan on piirtynyt oikeistokonservatiivinen leima. Pehmentääkö siskotytön, Elisa Aaltolan, vihreys veljen profiilia? Elisa Aaltola tunnetaan eläin- ja ympäristöetiikan dosenttina ja eläinten oikeuksien puolustajana.

Viime keväänä oli tilaisuus juontaa Helsingissä Aaltolan Forum Humanum -luentotilaisuus. Mies antoi vilpittömän ja sofistikoituneen vaikutelman. Hänen tapansa katsoa hiukan yläviistoon saattaa näyttää ylimieliseltä. Tätä tahatonta maneeria voisivat esiintymisvalmentajat korjata.

Aaltolan poliittista kokemusta on pidetty hänen heikkoutenaan. Käytännössä hallitus on kuitenkin presidentin päällystakki, jos presidentillä alkaisi keulimaan sisäpolitiikassa.

Vaaliasetelma voi keikahtaa pienestä ilmapiirin muutoksesta kuten perhosefektissä, jossa perhosen siivenisku voi saada aikaan myrskyn maapallon toisella puolella. Miten esimerkiksi SDP:n todennäköinen ehdokas Jutta Urpilainen, vasemmiston Li Andersson ja KD:n kansansuosikki Sari Essayah sotkevat jakolinjoja naisehdokkaan painoarvolla?

Aaltolan vahvuus on se, että hän on ainoa uskottava kansanliikkeen edustaja. Keskustan Olli Rehnin ja vihreiden Pekka Haaviston valitsijayhdistykset eivät hämää äänestäjiä.

Rehn on vakaa luottopakki ja asioihin hyvin perehtynyt ehdokas, mutta ilmaisultaan presidentillisen kankea. Rehniä rasittaa taustapuolueensa alhainen kannatus. Rehnkin joutui mielensäpahoittajien mankeliin, kun värittömänä pidetty ehdokas yritti vitsailla albiinovertauksella.

Perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho jakaa kansaa samoin kuin vihreiden Pekka Haavisto. Olisiko heistä presidentiksi, joka on myös Suomen puolustusvoimain ylipäällikkö? Haavistossa on kuitenkin vetovoimaa sujuvasanaisena ulkopolitiikan osaajana. Hän näyttäisi olevan punavihreän arvorintaman ykkösehdokas.

Toisella kierroksella enemmistö äänestäjistä joutuu valitsemaan kahden vähemmän pahan ehdokkaan väliltä.