Riitta Raatikainen ja Aija Pirinen muistelevat työskentelyvuosiaan päätoimittajana Viikkosavossa.
Entisillä Viikkosavon päätoimittajilla on lukuisia muistoja työskentelyajoista lehdessä.
– Otin vetovastuun Viikkosavosta hetkellä, jolloin Kuopiossa toimi kolme ilmaisjakelulehteä – Viikkosavon lisäksi perinteikäs Uutis-Kukko ja juuri perustettu Kuopion Kaupunkilehti, päätoimittajana vuosina 2001–2003 toiminut Riitta Raatikainen taustoittaa.
– Kilpailu oli erittäin kovaa, ja toimitusjohtajana kannoin vastuuta myös lehden myynnistä. Digitaalinen media oli vasta kehittymässä, joten pärjääminen perustui kokonaan painetun lehden kiinnostavuuteen, hän mainitsee.
– 2000-luvun alussa toimitus sijaitsi Vuorikadulla, Savon Sanomien kiinteistössä mutta omissa tiloissaan kadun varren 2. kerroksessa. Lehti oli itsenäinen osakeyhtiö, mutta osa Keskisuomalainen-konsernia.
Vuosituhannen vaihteessa Kuopio kasvoi vauhdilla, ja työ oli Riitta Raatikaisen mielestä erittäin hauskaa.
– Pieni mutta tehokas tiimimme sai kehittää lehteä vapaasti, eikä rohkeitakaan irtiottoja pelätty. Kerran jopa suljimme pari Vuorikadun korttelia ja pistimme festarit pystyyn, hän muistelee.
– Haastavinta ja samalla hienointa oli ajoittain melko kimurantin toiminnan johtaminen. Kun siinä onnistui, tuntui kuin olisimme kaikki saaneet siivet selkäämme.
Arvokkaimpia muistoina Raatikainen pitää kohtaamisia lukemattomien kuopiolaisten kanssa.
– He opettivat minut rakastamaan syvästi kotikaupunkiamme.
Viikkosavosta Raatikainen siirtyi Savon Sanomien uutispäälliköksi.
– Toimin tällä hetkellä päätoimisesti Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajana. Tätä ennen työskentelin ensin pitkään Savon Sanomissa, viimeksi toimituspäällikkönä, ja sitten neljä vuotta tutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Lisäksi olen koko ajan kirjoittanut valokuvasta ja tuottanut valokuvanäyttelyitä ja -julkaisuja.
Aija Pirinen työskenteli Kuopion Kaupunkilehdessä päätoimittajana vuodesta 2010 alkaen ja molempien lehtien yhteisenä päätoimittajana 2014–2021. Viikkosavon ja Kaupunkilehden yhteistoimitukset olivat Pirisen päätoimittaja-aikana kolmessa paikassa, ensin Sataman lähellä Snellmaninkadulla, sitten Suokadulla ja viimeisimmäksi Vuorikadulla.
– Se oli ihanaa aikaa! Toimitustyössä sai todella kokea osallistuvansa kotikaupungin kehittämiseen ja olevansa osa yhteisöä. Työssä sai tutustua valtavasti uusiin, erilaisiin ja eri tavoin ajatteleviin ihmisiin, hän toteaa.
– Kuopio kehittyi päätoimittajavuosieni aikana silmissä ja siitä olin tosi iloinen. Kuopiossa oli silloin, ja varmasti on edelleenkin, valtavasti hyvää pöhinää, myönteistä ilmapiiriä ja kehittävää henkeä. Oli hienoa olla osa sitä kaikkea.
Pirinen korostaa, että Kuopiossa oli myös paljon innostavia, aktiivisia yksilöitä, jotka omalla toiminnallaan ja esimerkillään kehittivät kaupunkia.
– Journalistivuosina huomasin, että koskaan ei pitäisi vähätellä yksilöiden merkitystä ympäröivälle yhteisölle. Jokaisella yksittäiselläkin ihmisellä voi olla iso positiivinen vaikutus jopa koko kaupunkiin, hän sanoo.
– Toimitustyössä ja päätoimittajan hommissa kivaa oli mielestäni kaikki. Haastavaa oli se, että työtä oli paljon, mutta työ ei tuntunut kuormittavalta, koska siitä nautti. Nautin yhtä lailla nykyisestä työstänikin. Olen kiitollinen siitä, että olen koko työurani saanut tehdä tosi kivoja töitä.
Viikkosavosta Aija Pirinen siirtyi vuoden 2021 keväällä Etelä-Suomen Mediaan kolmen lehden, Luoteis-Uusimaan, Vihdin Uutisten ja Nurmijärven Uutisten, yhteiseksi päätoimittajaksi.
Keväällä 2023 hän siirtyi Suomen Apteekkariliittoon viestintäpäälliköksi vastaamaan liiton mediasuhteista.
– Suhdetoiminnasta tein aikoinaan gradunikin, joten tässä työssä yhdistyvät hyvin aiempi työkokemus ja koulutustausta, Helsingissä asuva Pirinen sanoo.