Yhteisöllisyys tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä ruokakekkereitä kerrostalon sisäpihalla.
Keltaisen, suojellun talon julkisivu huokuu menneen ajan arvokkuutta Kuopion keskustassa osoitteessa Snellmaninkatu 32. Jämerän oven avaamisen jälkeen silmien eteen avautuu komea rappukäytävä.
Vehreällä sisäpihalla kasvaa puita, pensaita, kukkia, tomaatteja ja yrttejä. Lippunauhat muistuttavat elokuisesta lauantaista, jolloin pidettiin 18 asuntoa käsittävän taloyhtiön, nimeltään As Oy Omakoti Kuopiossa, satavuotisjuhlat.
– Juhlien kynnyksellä istutimme perhepäärynäpuun, joka toivottavasti elää seuraavat sata vuotta, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Kärkkäinen sanoo.
– Pitää laittaa puun rungolle verkkoa suojaksi, jottei piharusakkomme sitä syö. Rusakolle maistuvat porkkanat, joilla me sitä ruokimme.
Kun Pekka Kärkkäinen oli yli 10 vuotta sitten muuttoaikeissa, hän oli päättänyt, ettei enää lähde vanhaan taloon.
– Päädyin jostakin syystä kuitenkin tähän taloon asuntoesittelyyn. Istahdin keittiön pöydän ääreen ja totesin, että tämä se taitaa olla uusi kotini. Tein kaupat näkemättä esimerkiksi kellaritiloja. Tästä pitkänä miehenä maksan hintaa, kun joudun siellä käydessä etenemään kyyryssä, hän virnistää.
Pohjois-Savon ELY-keskuksen maaseutuyksikön päällikön tehtävistä 7 vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Kärkkäinen asuu 63 neliön suuruisessa kaksiossaan vaimonsa Ilona Sareksen kanssa.
– Opiskeluaikoinani tein talonmiehen hommia, ja nykyään puuhastelen vapaaehtoisena talomme sisäpihalla. Niitän sisäpihalta nurmet, haravoin ja teen lumitöitä joskus vähän kadunkin puolella. Tuntuu mukavalta olla osana talosta huolehtivien ketjua. Kiinteistönhuoltofirma toki hoitaa muut kiinteistönhoitotyöt.
Eläkepäiviä viettävä, Carlsonin tavaratalossa aikoinaan työskennellyt Elina Dufva on talon pitkäaikaisin asukas.
– Muutin vuonna 1980. Tuohon aikaan talossa asui paljon lapsiperheitä, nykyisin taas paljon yksinasuvia. Jos sähköt katkesivat, niin minullapa oli käytössä vielä puuhella, hän mainitsee.
Dufva on nauttinut keskustassa asumisesta.
– Minulla on kaikki tässä lähellä. On puisto, palvelutalo, kirkko ja kirjasto, eikä torillekaan ole kuin reilun 10 minuutin kävelymatka.
Pekka Kärkkäinen kertoo, että talo oli 1920-luvulla edistyksellinen, sillä siinä oli keskuslämmitys ja sisävessat.
– Kuuluisin talossa asunut lienee Paavo Lipponen, joka aloitti kansakoulutaipaleensa täältä.
Kun huonekorkeutta vanhassa talossa on 2,85 metriä tarvitaan tikapuita ylimmille kaapeille kurkottaessa ja runsaasti verhokangasta. Hissittömässä talossa vaaditaan myös ketteriä jalkoja
– Remontit ovat jännittäviä. Esimerkiksi lattian kerroksista voi löytyä ajan patinoimaa sanomalehteä. Pihaa myllertäessä löytyi vanha lusikka, mutta mikään hopea- tai kultalusikka se ei sentään ollut, Pekka Kärkkäinen toteaa.
Ennen vanhaan kaksio ei tuntunut ahtaalta asumukselta, vaikka yöpyjiä oli useampiakin.
– Minun rappuni ylimmässä kerroksessa asui 1960-luvulla 8 hengen perhe, isä, äiti ja kuusi lasta. Myös maalta tulleet sukulaiset yöpyivät kaupunkireissulla asunnossa. Kaiken kukkuraksi toinen huoneista oli vielä vuokralla, Kärkkäinen sanoo ja viittaa Outi Vuorikarin kirjoittamaan satavuotishistoriikkiin Oma koti kullan kallis, johon on koottuna asukkaiden muistoja.
Yhteisöllisyys on sana, jota Pekka Kärkkäinen viljelee puhuessaan taloyhtiöstä.
– Pidämme yhteisiä ruokakekkereitä pihassa hyvän sään aikaan. Grillaamme ja syömme kauden vihanneksista tehtyjä salaatteja, hän valottaa.
– Satavuotisjuhlissa söimme haukimurekepihvejä. Kävin kalassa Kallavedellä.
Elina Dufva kertoo, että juhlissa oli myös ohjelmaa, laulua ja soittoa. Lisäksi tietenkin vaihdettiin kuulumisia ja keskusteltiin talon historiasta.
Kärkkäinen ja vaimonsa Ilona ovat innokkaita palstaviljelijöitä Itkonniemellä.
Jutuntekohetkellä sisäpihan puutarhapöydällä suuri kesäkurpitsa odottaa ottajaansa.
– Ikkunasta käsin joskus huhuilen pihalle muille asukkaille, että olisi kurpitsoja tarjolla.
Taloyhtiön yhteinen sauna lämpiää talvella neljästi ja kesäaikaan kahdesti viikossa.