Siilinjärven kunnanjohtaja Janne Airaksinen tarjoaa vain yhteistyötä Vuorelan ja lentokentän seudun kehittämisessä.
Vuonna 2021 valtio on solminut Kuopion ja muun kahdeksan suurimman kaupunkisedun kanssa maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) kehittämissopimuksen. Lisäksi Petteri Orpon hallitusohjelma nimesi kuuden kaupunkiseudun kehittämisallianssin. Tähän joukkoon ei kelpuutettu muita kuin Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku.
Tämä suututti kuopiolaisia päättäjiä ja herätti keskustelua, voisiko Kuopion ja Siilinjärven kuntaliitos kohentaa seutukunnan painoarvoa. Mitä ajattelevat Kuopion valtuustoryhmien puheenjohtajat kuntaliitoksesta tilanteessa, jossa sote-palvelut on jo siirretty maakuntien vastuulle?
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Jukka Savolainen asuu itsekin liitoskunta Nilsiässä. Hän muistuttaa, että liitoksella saavutettaisiin Jyväskylän asukasluku, mutta ei yllettäisi kuuden suurimman joukkoon.
– Liitos on hyväksi, jos samalla tehdään selkeä suunnitelma talouden hoidosta ja virkajärjestelyistä. Liitos vahvistaisi Kuopion asemaa Itä-Suomen ”pääkaupunkina” ja se olisi hyväksi koko seutukunnalle.
Kuopiolla on ratkaiseva merkitys, jatkuuko Itä-Suomen jälkeenjääneisyys Etelä- ja Länsi-Suomesta. Tästä Suomen kahtiajakaantumisesta kertovat varallisuus-, koulutus-, väestö- ja sairastavuustilastot.
– Liitos parantaisi maankäytön suunnittelua ja kouluverkostojen rakentamista. Kuntarajat eivät saisi rajoittaa kehitystä, kun Suomesta on tullut Nato-maa.
Yhdistyminen toisi paljon etuja talouden tasapainottamiseen ja maankäyttöön.
Keskustan Markku Rossi korostaa kunnallista itsehallintoa, jonka mukaan kuntaliitoksista päättävät kuntalaiset omien toimielimiensä päätöksillä. Rossi varoo sanomasta ääneen Siilinjärven nimeä.
– Jos joku naapurikunta tekee Kuopion kaupungille esityksen kuntaliitosneuvottelujen aloittamiseksi, silloin neuvottelut aloitetaan. Jo nyt Kuopion seudulla tehdään paljon hyvää käytännön yhteistyötä.
Rossin mukaan ei ole reilua Itä-Suomea kohtaan, että maan hallitus rakentaa allianssia kuuden suurimman kaupungin varaan.
– Valtion tehtävänä on edistää koko maan tasapainoista kehitystä. Siksi Jyväskylä, Kuopio ja Lahti ovat perustelemassa kuntaministeri Anna-Kaisa Ikoselle (kok.), että myös yli 100 000 asukkaan kaupungit olisi saatavat allianssisopimuksen piiriin.
Vihreiden puheenjohtaja Marja Bergin mielestä kuntaliitos Siilinjärven kanssa ei ole ajankohtainen. Myös hän pitää Orpon hallituksen virhearviointina kuuden kaupungin allianssia, jonka ulkopuolelle Kuopio on jätetty.
– Kaupunkiseutuja pitää kehittää tasavertaisesti eikä keskittyä pelkästään eteläisen Suomen suuriin kaupunkeihin. Kuopio tekee aktiivista edunajamistyötä tässä asiassa ja päättäjät ovat tästä yksimielisiä yli puoluerajojen.
Liike NYTin puheenjohtaja Teemu Soini toteaa, että kaupungin painoarvo on sitä suurempi mitä suurempi sen asukasluku on.
– Siilinjärven ja Kuopion yhdistyminen toisi paljon etuja talouden tasapainottamiseen ja maankäyttöön. Kannatan liitosta, mutta on Siilinjärven asia tehdä liitosaloite. Kuopio on varmasti halukas liitokseen.
KD:n Björn Cederberg suhtautuu avoimesti Kuopion ja pohjoisnaapurin liitokseen samoin kuin perussuomalaisten puheenjohtaja Risto Pirinen, jos molemmissa kunnissa on yhteinen tahtotila.
Demareiden ryhmäjohtaja Jaakko Kosunen, samoin kuin vasemmiston vetäjä Laura Meriluoto epäilevät Siilinjärven olevan haluton liitoskeskusteluun.
Varovaisuus on paikallaan. Siilinjärven päättäjät ovat tehneet tuoreelle kunnanjohtaja Janne Airaksiselle selväksi, että Siilinjärvi jatkaa itsenäisenä kuntana. Yhteistyö kuitenkin tiivistyy.
– Parasta aikaa on menossa kaupunkirakennesuunnitelma Kuopion kanssa. Siinä tutkitaan yhteistyötä Etelä-Siilinjärven Vuorelan ja lentokentän seudun asumis- ja yrityskysymyksissä. Naton liittymisen vuoksi Karjalan lennosto on tekemässä 100 miljoonan euron investoinnit. Ymmärrän kyllä Kuopion mielipiteet, mutta yhteistyön syventäminen on meidän vastaus kuopiolaisten liitosajatuksiin.